Vaikka Pekka illalla nukkumaan käydessään oli ollut täysin varma ja luottavainen suunnitelmansa oikeellisuudesta kuin myös mahdollisuudesta toteuttaa se, ei se aamulla uudelleen tarkasteltuna enää niin loistokkaalta vaikuttanutkaan. Muuta ei nyt kuitenkaan ollut tarjolla, joten sitä oli käytettävä, jos ylipäätään jotain suunnitelmaa aikoi käyttää.

Mielessä kävi jo sekin, että jospa sentään vielä odottaisi Liisan yhteydenottoa. Kannattiko tässä nyt kuitenkaan vielä kaikkia siltoja takanaan polttaa. Millä ne sitten enää uudelleen kuntoon saisi, jos suutuspäissään ne tuleen tuikkaisi. Liisa tuskin hyvällä silmällä katselisi sitä, että Pekka epäili hänen rehellisyyttään. Jos tämä saisi tietää Pekan penkoneen selville hänen osoitteensa, voisi Pekka olla varma siitä, että viimeisen kerran Liisasta kuulisi.

Mutta sitten Pekka taas muisti, ettei Liisa vastannut puheluihin ja oli saanut hänet antamaan itselleen huomattavan summan rahaa ja muita lahjoja. Kiukku ja viha nostivat uudelleen päätään. Liisa saisi vastata teoistaan. Pekka oli valmis menemään vaikka oikeuteen asti saadakseen Liisan käpälälautaan.

Nopeasti hotkaistun aamupalan jälkeen lähti Pekka töihin. Ei hän työvireessä ollut, ei sinne päinkään, mutta ilman syytä ei poiskaan voinut olla. Ja omassa työhuoneessa suljetun oven takana oli hyvä ryhtyä selvittämään Liisan taustoja. Työtovereille voisi kuin ohimennen mainita, että Liisan vointi oli mennyt huonompaan suuntaan. Silloin ei ainakaan ihmeteltäisi kovin kovasti sitä, että Pekka viihtyi yksin työhuoneessaan haluamatta osallistua yhteisiin rupattelutuokioihin.

Päästyään työpaikalleen Pekka ensi töikseen avasi tietokoneen. Sitten hän poikkesi kahvihuoneeseen hakemaan kahvia ja siellä oleville ihmisille kertoi, ettei tainnut Liisasta enää kalua tulla. Kyynel silmänurkassa kiillellen sanoi hän jo eilen kuulleensa tuon surullisen uutisen Liisaa hoitavilta lääkäreiltä. Nyt oli vain totuttava ajatukseen, että kaunis rakkaustarina, joka oli ollut kuin unta, ei koskaan saisi täyttymystään.

Tarinastaan itsekin liikuttuneena Pekka otti vastaan työtovereitten myötätunnon ilmaisut. Ymmärrystä riitti jokaiselta sille asialle, ettei Pekka nyt oikein työkunnossa ollut. Pitäisikö ihan sairauslomaa hakea? Sen ehdotuksen torjui Pekka ehdottomasti. Parempi oli hänen täällä töissä olla ihmisten parissa kuin yksin märehtiä asioita kotona. Kyllä tämä tästä lähtisi sujumaan. Alkuun olisi vaikeaa, mutta olihan Pekka nyt muutakin vaikeaa elämässään kokenut ja aina selvinnyt vastoinkäymisistä voittajana. Muutaman päivän kuluttua olisi jo varmasti paljon helpompaa.

Kahvimuki kourassaan ja silmiään pyyhkien Pekka jätti työtoverit päivittelemään asioitten saamaa käännettä. Juttu kyllä leviäisi kuin itsestään työpaikalla, ei Pekan siihen enää tarvinnut lisäaineksia kehitellä. Oikeastaan oli aika kiinnostavaakin tietää, millaisia lihoja luut ympärilleen kokoaisivat. Mutta nyt oli Pekalla muuta, tärkeämpää tekemistä. Työtoverit päivittelyineen saivat jäädä omaan arvoonsa…