Se, missä naisblogistit ehkä eniten erosivat miesblogisteista, oli se seikka, että useat naispuoliset bloggaajat pyrkivät tietoisesti erottumaan muusta kirjoittavasta joukosta. Se oli tarpeenkin; olihan naisia paljon enemmän kuin miehiä niin kirjoittajissa kuin lukijoissakin. Oma persoonallinen tyyli oli selvä valttikortti, kun haluttiin tehdä vaikutus lukijoihin.

Tässä huomautettakoon, että blogisivustolla kirjoittelevat eivät enää varsinaisesti kirjoitelleet tullakseen huomatuiksi deittimielessä. Heidät oli vallannut kirjoitus-, luku- ja kommentointivimma, joka piti heitä tiukassa otteessaan. Mutta erilaisuudesta oli blogimaailmassa hyötyä, jos kohta haittaakin.

Jotkut naisblogistit toivat usein julki sen, että olivat käyneet monenlaisia kirjoittajakursseja, ja olivat näin ollen ainakin omasta mielestään hyviä kirjoittajia. Joskus sen toteaminen vain oli kovin vaikeaa: niin täynnä kirjoitus- ym. virheitä heidän tekstinsä olivat. Sisältö oli kuitenkin useimmiten aivan ok. He myös arvioivat toisten tekstejä kommenteissaan ”sillä silmällä” eli olisiko joistain kirjoituksista aivan julkaistaviksi asti.

Sitten oli heitä, jotka pyrkivät erottumaan käyttämänsä kielen tai tyylin perusteella. He  kirjoittivat esim. murteella tyyliin ”minä nyt oon vähä tälläne, en palijo mittää, mutta kuiteski…”. Heistä sai sellaisen kuvan, että he halusivat muiden näkevän heidät touhukkaina, lähes ylipirteinä ikiliikkujina, joita ei suruilla ruokita, ja joille toisten hauskuttaminen ja yhteisen kivan järjestäminen oli henki ja elämä.

Jotkut toivat itseään ilmi harrastustensa kautta. Jos tarkasti seurasi joidenkin blogeja, olisi voinut niiden perusteella oppia monia uusia asioita ja aloittaa vaikka kokonaan uuden harrastuksen. Niin perinpohjaisesti ja antaumuksella oli heidän sivunsa laadittu. Luultavasti ei niillä kirjoitettuihin asioihin ollut jäänyt yhtään virhettä, vaan niitä olisi suorastaan voinut käyttää oppikirjoina.

Muutamat kirjoittajat käyttivät blogiaan terapiamielessä. Harvan ihmisen elämä kulkee aivan tasaisesti, ja toisten vielä vähän mutkikkaammin. Täällä virtuaalimaailmassa oli ehkä helpompi kuin oikeassa elämässä vuodattaa ulos elämäntuskaansa ja oman elämänsä ongelmia. Riipaisevia kirjoituksia sai joskus lukea. Valitettavasti vain kaikki lukijat ja kommentoijat eivät ymmärtäneet, että joku oikeasti olisi ollut avun tarpeessa, vaan ajattelemattomin lausahduksin lisäsivät toisen tuskaa.

Myös vakaumustensa julkituojat olivat edustettuina, niin deittisivustolla kuin oltiinkin. Sanahan oli vapaa ja kaikenlaiset kukkaset saivat luvan kukkia. Joskus sai lukea kitkeriäkin kommentteja ja kannanottoja siitä, että esimerkiksi uskonnollinen julistus ei deittisivustolle kuulunut, eikä se mukamas ketään kiinnostanut. Sitä on kyllä vaikea uskoa, kun julistajat nousivat suosituimpien bloggaajien kärkipaikoille kuin rasvatut salamat. Mitä se kettu sanoikaan niistä pihlajanmarjoista…?