”Jouluna pitää sitten olla silliä ja rosollia ja imellettyä perunalaatikkoa.
Niin, ja tietenkin karjalanpaistia.
Niitä äitikin aina laittoi.
Ja aattona leivotaan pullaan! Se se vasta joulun tuo!
Eikä joulu ole joulu ilman lipeäkalaa, muista se!”
 
Tällaisin tuoreen aviomieheni evästyksin
lähdin ensimmäisen yhteisen joulumme viettoon.
Lähdin, vaikkei meillä kotona koskaan ollut imellettyä
perunalaatikkoa, karjalanpaistista puhumattakaan!
Ja joulun leivonnaiset leivottiin jo hyvissä ajoin ennen aattoa.
 
Lähdin, kun ajattelin, että niistä voisi tulla myös
yhteisiä perinteitämme,
vaikka en ikimaailmassa ollut tehnyt sen paremmin
perunalaatikkoa kuin karjalanpaistiakaan.
 
Lähdin, kun typeryyksissäni kuvittelin,
että miehen toiveet täyttämällä
saisimme viettää hyvän ja mukavan joulun.
 
Niin sitten posket punaisina hyörien
sain aikaan jonkinlaisen imellyksen.
En hyvää kuitenkaan, ainakaan miehen mielestä.
 
Karjalanpaistilihat lilluivat harmaassa liemessään,
eikä sekään tietenkään ollut sellaista
kuin äidin tekemä.
 
Kun naapurit aattona toivat joulukukkasen,
minä otin sen vastaan jauhoisin käsin,
kesken pullan pyörityksen.

Lipeäkalan melko epämiellyttävä tuoksu levisi
talouteemme jossain joulun vaiheessa,
sillä niin kuuliainen olin.
 
Kun rosollit, karjalanpaistit ja imellykset
sitten jäivät syömättä, minä viisastuin.
 
Aloin laittaa joulua, niin kuin
se minusta itsestäni hyvältä tuntui.
 
Kaikkea hankin ja laitoin, mitä pyydettiin,
mutta muistutin siitä,
että turhan takia en joulun alla häärää.
 
Nyt nauran noille asioille,
ja ennen kaikkea itselleni
ja lapsellisille kuvitelmilleni siitä,
että joulu tulee tietyistä ruuiasta, vaikkei kukaan niitä söisikään
tai siitä, kuinka myöhään jouluaattona
huusholliin leviää vastapaistetun pullan tuoksu.
 
Nauran niille, mutta samalla tajuan,
että vaatimalla sitä ja tätä halusi aviomieheni
silläkin tavalla valjastaa minut omaan tahtoonsa.
Joulua, ja kaikkea muutakin
piti viettää siten kuin hän halusi,
eikä hän sittenkään ollut tyytyväinen.
 
Sillä eiväthän hänenlaisensa ihmiset
ole koskaan tyytyväisiä mihinkään.
 
Mutta minä olen tyytyväinen.
Nautin kyllä ruuasta ja juomasta
ja joulun monista herkuista.
Nautin kynttilöistä ja tunnelmasta.
Nautin yhteisistä hyvistä hetkistä.
 
Mutta enää en kuuraa taloa lattiasta kattoon.
En paista kinkkua enkä leivo pullaa.
Teen kyllä laatikoita, se on minusta mukavaa.
 
Mutta imellyksistä ja rosolleista en kanna huolta,
ja siitä huolimatta joulu tulee ja menee niin kuin aina ennenkin:
lähes jälkiä jättämättä!