Rauli saa ny vetää sajetakkia korvilleen, jos aikoo nokkasa ulos pistää. Syksystä on, ei voi mitään.

Rauli on suomalainen miehen etunimi. Raulin nimipäivä on suomenkielisen kalenterin mukaan 27. elokuuta. Nimi on peräisin muinaisskandinaavisesta nimestä Radwulf, "neuvokas susi". Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi Rauli on annettu 1800 miehelle ja alle viidelle naiselle.

Eipä oo järin suosittu tämäkään nimi, vaikka alakuperä onkin noin jännittävä. Haa, ”neuvokas susi”, aivan tuloo joku intiaaninimi mieleen mokomasta. Yhen Raulin tunnen vuosien takaa. Sillon se oli laps, mutta ny jo aikamies. Missä mahtaa mennä viiletellä seki?

Kaks minuuttia sitte sato kovaa, ny jo paistaa aurinko. Vaihtelevia on kelit, on totisesti. Kyllä ny sais vielä vähä kesäsempää olla, mutta eihän näille ilimolle mitään maha. Kohta pitää varmaan kääntää patteriaki isommalle, että tarkenoo täällä sisällä.

Ihan kohta lähen fysioterapiaan. Viistoista kertaa se puoskari mulle sitä määräs, ny on ensimmäinen kerta. Viime yönä ja tänään olin taas tavallista raihnasempi. Oisko toissapäiväsellä vesilaahustamisella ja eilisellä sauvamarssilla osuutesa asiaan, en tiijä. Mutta paikalleenkaan ei voi jäähä. Sillon sitä ainaki kangistuu. Sen oon huomannu.

Kyllä tuntuu mukavalta aatella, että ku tuun sieltä, keitän pystypääkahavit, saatan jotain muruaki pistää rinnan alle, otan kirijan käteen ja kellahan viltin alle sohovalle. Illemmalla sitte lähen kävelemään, jos ei kovasti tuu vettä taivaalta. Pieni ripsiminen ei haittaa, mutta kaatosaje ei mua innosta lenkille.

Mulla on yks kirijotustehtävä rästissä. Sen pitäs olla valamis ens kuun alakupäivinä. Mutta en millään pääse alakuun siinä. Se tuntuu niin vaikealta aiheelta. Tai alun oon saanu, mutta eteenpäin en pääse, en vaikka itkis. No, itkemistä en oo vielä koittanu, mutta tuskinpa se auttaskaan.

Tehtävä annettiin jo kesän alussa. Ois pitäny vaan kirijottaa se heti, mutta ku aikaa oli niin palijo, niin aattelin, että se kypsyy mun päässäni ja tuloo sitte heleposti. Harvon mulla mikään kirijotushomma on näin hänkränny vastaan. Tuntuu, että pää on aivan tyhyjä. Aattelenpa asiaa miltä kantilta hyvään, ei tuu mitään järkevää mieleen. Ei sen puoleen järetöntäkään.

Onkohan kirijailijoilla joskus tämmönen olo? Niillä on sentään elanto kiinni siitä, että tekstiä syntyy tasaseen tahtiin. Onneks en oo kirijailija. Näläkään taitasin kuolla, jos leipä pitäs kirijottamisella pöytään saaha.