Lähes samoilla kellonlyömillä käytiin toisessa paikassa mielenkiintoista keskustelua edelleen saman asian tiimoilta, mutta nyt jo hieman koventunein panoksin. Tosin tämän pienen kuohunnan vesilasissa aiheuttaneen kommentin oli admin ehtinyt jo poistaa, koska se hänen mielestään oli ”ala-arvoista sontaa” eikä kuulunut mitenkään tähän keskusteluun, niin että nyt oli tyydyttävä vain kuin ”arvailemaan”, millainen kommentti oli ollut.

Sivujuonteena mainittakoon, että kauaa sitä ei kuitenkaan tarvinnut arvailla, sillä kaikkien yhteisön loistavien lamppujen mielestä se ilmeisesti ei sellaista, siis ”ala-arvoista sontaa” sittenkään ollut. Eräs heistä, varsinainen valopää, kun oli tallentanut sen ja levitteli sitä nyt ympäri blogimaailmaa sopiviksi katsomilleen sivuille muka hyvässä tarkoituksessa. Mutta siitä myöhemmin.

Tässä vaiheessa kuitenkin oltiin vielä arvailujen ja niiden tiedonripposten varassa, joita pystyi keräämään kommentin saamista vastauksista. Kaikkensa antanut oli viime tunteina käytellyt ahkerasti virtuaalikynäänsä ja lueskellut toisten, erityisesti anonyymien kommentteja niiden sanoman ja sisällön toisinaan ymmärtäen, useimmiten ilmeisesti kuitenkaan ei.

Nyt hän suomi tuota ”sontakommentoijaa” epäilemällä, ettei tämän ehdotus taitaisi päivänvaloa kestää. Seuraavaksi tuli epäilys kommentoijan iästä. Aikuisen, jos kommentoija sellainen katsoi olevansa, tulisi vähän harkita, mitä suustaan tai kynästään ilmoille laskee.

Kärpäsen virtuaalikynä pysähtyy kesken kirjoituksen. Jaa-a, totta se on, että moni asia, vaikkapa sitten tappo- tai muu uhkaus, tuntuu tosi pahalta ja sairaalta (mitä se tietysti aina on, kärpäsen huom!) silloin, kun se tulee jonkun toisen suusta tai kynästä ja kohdistuu jollakin tavalla itseen tai omaan lähipiiriin. Silloin kun itse toimii samoin käyttäen samanlaisia uhkailevia sanoja ja hyönteismyrkkyjä ”vihamiestään” tai muuten vain ikävästi korvan juuressa pörisevää ärsyttävää ”totuudentorvea” kohtaan, ei se enää ole läheskään yhtä paha asia.

Kaikkensa antaneelle näyttäisi käyneen juuri näin. Ehkä hän on kirjoitellut liikaa ja liian monessa paikassa eikä oikein enää muista, mitä missäkin on tullut sanottua. Se on tietysti perin inhimillistä ja ymmärrettävää: kukapa sitä nyt mitenkään monen päivän ajalta pystyisi muistamaan, missä on liikkunut ja mitä siellä jorissut, ja onko se ollut omaa vai ”lainattua”.

Jokaisesta käynnistä jää kuitenkin jälki, ja samoilla kengillä liikuttaessa tietysti samanlainen jälki. Eikä sitä jälkeä peitä tai muuta edes se, että yrittää astella anonyymin kaapu suojanaan. Kaapu kun valitettavasti ulottuu ainoastaan nilkkoihin asti, jos sinnekään!

Toisaalta taas oli kaikkensa antanut pontevasti joitakin aikoja sitten julistanut, ettei itse suhtaudu ilman nimimerkkiä oleviin väitteisiin edes vakavasti. Eipä muidenkaan tällaisiin ”nimettömiin” lausahduksiin siis kannattane enempää huomiota kiinnittää sen enempää hyvässä kuin pahassa.

Mutta palataan varsinaiseen asiaan. Seurasi jokseenkin ihmeellinen ja kärpäsen mielestä melko lailla asian vierestä oleva heitto, jossa kaikkensa antanut kysyi kommentoijalta, sattuiko tämä tietämään, että myös kleptomania on sairaus? Yrittikö kaikkensa antanut tällä heitolla puolustaa plagioijaa laajentamalla kleptomanian käsitteen myös toisten tekstien plagiointiin? Sen tiennee ainoastaan kyseinen kommentoija itse, mutta miksi kyseinen termi muuten olisi tässä yhteydessä mainittu?

Joka tapauksessa tuon hienon sanan käyttäminen vahvisti edelleen käsitystä, joka kaikkensa antaneen kommenteista kaiken kaikkeaan oli syntynyt. Huolimatta seuraavan lauseen väitteestä, ettei kirjoittaja edelleenkään puolusta plagiointia, tuli lukija väistämättä siihen käsitykseen, että kaikkensa antaneen mielestä saattoi plagioija sairastaa jopa kleptomaniaa, ja siihen perustuen olisi ikään kuin syyntakeeton tekoonsa. Minkäs ihminen sairaudelleen mahtoi! Ei sitten niin minkään!

Ihan viimeinen lause saattoi hyvän mielikuvituksen omaavalle lukijalle antaa sellaisen käsityksen, että nyt olivat useimmat asiaa pohtivat siirtyneet jo kokonaan kanalan puolelle. Oliko kyseessä suurkanala vai ihan pieni kotikanala, sen asian päätelköön jokainen lukija itse tykönään.

Kotkotus oli kuitenkin jo melkomoinen, ja kohta astelisi tunkiolle oikeassa olemisen armolahjalla varustettu kukko kiekaisemaan asiaan kuin asiaan sen ainoan oikean näkökannan, jonka oivaltamiseen ja ymmärtämiseen ilmeisesti vain hänellä ja muutamilla muilla kanalan jäsenillä oli kykyä ja taitoa.