Arvostushanojen kiinni pitäminen tuttisuun suunnasta ei jbh:n tahtia haitannut. Pitkähkössä vastineessaan hän ensin kertoi, mikä tuttisuun kommentissa ei ollut mennyt hänelle jakeluun. Asia vaikutti kuitenkin niin vähäpätöiseltä, ettei jbh sille muka edes korvaansa lotkauttanut. Silti piti vielä selvennystä epäselvyyksiin kysyä. Miksi, kysyy kärpänen, jos asia kerran täysin yhdentekevä on. Mutta oliko se sittenkään?

Sitten jbh alkoi selvittää, mistä hänen toimintatapansa juuret juontuivat. Hän ei lukeman mukaan voi sietää sitä, että toisia mollataan, vaan heti on noustava kaltoin kohdeltua puolustamaan. Kunnioitettava periaate kärpäsenkin mielestä. Mutta tuttisuu ei kai aivan tätä ollut tarkoittanut.

Sillä tuskinpa jbh:n jokaisessa kannanotossa oli kyse mistään toisten puolustamisesta ja barrikaadeille noususta. Kyllä ne enimmäkseen olivat ”minä, minusta, minulle” –alkuisia jokseenkin turhilta tuntuvia lausahduksia, joita ilmaantui kuin sieniä sateella lähes jokaisen kirjatun kommentin jälkeen.

Kärpänen on lentänyt tällaista ilmiötä päin ennenkin. Tapahtuipa toiselle mitä tahansa, hyvässä tai pahassa, niin aina nousee jostakin pää, joka avaa suunsa kertomalla, miten hänellekin ihan samanlaista tai useimmiten vielä vähän suuremmassa mittakaavassa on sattunut.

Voi olla, etteivät nämä ihmiset itse edes huomaa toimivansa näin. Ainakaan he eivät näe siinä mitään korjattavaa. He vain ovat puheliaita tai kirjoitteliaita, minkäs sille voi. Toisista taas voi tuollainen tuntua hyvinkin pahalta. Siinä voi helposti tulla mieleen, että oma, itselle ehkä hieno ja suuri ajatus tai kokemus hautautuu tuon toisen tai toisten sanomisten alle ja menettää kokonaan merkityksensä.

Vielä jbh puolusteli yleisimmin käyttämänsä persoonapronominin oikeutusta. Oli kai yksikkö sentään parempi kuin monikko? Hän kuului kuitenkin tähän tavalliseen rahvaaseen toisten lailla. Siniverinen ei hän kokenut olevansa. Ja koska esitti omia mielipiteitään omalla suullaan tai kynällään, ei hän katsonut muilla pronomineilla puheenvuoroaan voivansa aloittaa.

Lopuksi jbh esitti yllätyksensä siitä, että noin vähällä oli päässyt purkauksestaan. Oli kuulemma odottanut jo vaikka mitä.

Tuo lausahdus särähti kärpäsen olemattomissa korvissa hiukan oudosti. Ei ensilukemalla, mutta myöhempien tapahtumien ja tietämyksen valossa. Ehkä se kuitenkin tässä monenkirjavassa yhteisössä pörräillessään on herkistynyt liikaa nyansseille ja alkaa pikkuhiljaa jopa tajuta erilaisia yhteyksiä, kun niitä sille riittävän monta kertaa kultalautasella tarjoillaan. Ehkäpä.