Levottoman ja tuskaisen yön jälkeen Pekka heräsi. Rinnassa tuntui kummaa puristusta, paha olo velloi vatsassa ja olotila oli muutenkin kaikin puolin kehno Ei kai tässä infarkti ollut tulossa? mietti Pekka. Se tästä vielä puuttuisi. Vieraalla paikkakunnalla, hotellissa, yksin. Ei mikään maailman paras vaihtoehto infarktin tulolle.

Pekka jäi vuoteeseen tunnustelemaan oloaan. Siinä lepäillessä ajatukset palasivat eilisiltaan ja sen tapahtumiin. Hän muisti epäonnisen kosinnan, Liisan käytöksen, tanssin ja vieraan naisen huomautukset Liisan tekemisistä. Mustasukkaisuus ja omistushalu iskivät veitsen lailla Pekan tajuntaan. Nyt taisi selvitä syy huonoon oloonkin. Ei tässä infarktia tarvinnut pelätä eikä ainakaan sängyssä maaten ruveta odottamaan.

Pekka ponnahti ylös sängystä ja alkoi kiireesti pukeutua. Sitten hän valitsi Liisan numeron tarkistettuaan ensin kellosta, että ajankohta oli sovelias soitolle. Kun Liisa unenpöpperöisenä vastasi, ehdotti Pekka hänelle yhteistä aamiaista hotellin aamupalapöydästä. Pekka tietenkin maksaisi Liisan aamiaisen.

Liisaa olisi vielä kovasti nukuttanut, mutta hän päätti suostua Pekan ehdotukseen. Hotellin runsasta aamiaista ei kannattanut sivuuttaa ja muutenkin piti tarkistaa, millä mielellä Pekka oli. Jos tämä oli kovin arvaamattoman oloinen, täytyi Liisan häntä hiukan lepytellä, jottei menettäisi hyvää lypsylehmäänsä. Niin Liisa sitten lupasi olla valmiina vajaan tunnin kuluttua, kun Pekan tilaama ja maksama taksi tulisi häntä noutamaan.

Liisan saapuessa oli Pekka jo saanut pahimman mustasukkaisuutensa aisoihin. Ei hän ainakaan julkisella paikalla voisi kovin näkyvästi Liisaa kovistella ja luokalle laittaa. Mutta vaivihkaa voisi kyllä tiedustella ja utsia, keitä ne eilisiltaiset tanssittajat oikein olivat, ja millainen asema heillä oli Liisan elämässä.

Jos miehet olivat Liisan vanhoja tuttavuuksia ja asuivat samalla paikkakunnalla, ei Pekalla oikein ollut mitään mahdollisuuksia painia samassa sarjassa heidän kanssaan. Hänhän oli uusi tuttavuus, asui satojen kilometrien päässä eikä ollut edes saanut Liisaa kihloilla itselleen varattua.

Pekka oli nimittäin vakaasti sitä mieltä, että kihlaus ainakin tarkoitti sitä, että muita ei sitten enää katseltaisi millään silmällä. Hänellä oli jotenkin kummallinen ja kieroutunut käsitys siitä, mitä parisuhde, seurustelu tai naimisissa olo tarkoittivat. Toisilleen lupautuminen tarkoitti hänelle lähes kaikkien muiden kontaktien katkaisemista. Onni ja autuus pitäisi löytyä elämisestä toisen rinnalla ja kanssa. Sivullisia ei siinä tarvittaisi.

Voi Pekka parkaa! Ei hän ymmärtänyt, että toista mustasukkaisesti vahtimalla ja hänen elämäänsä omistushaluisesti rajoittamalla teki pelkkää hallaa suhteelle. Edellinen avioliitto oli jo siihen osittain kaatunut, vaikka muitakin syitä oli ollut. Nuorena Pekan liekanaruun pakotettu vaimo oli kypsyessään ja kasvaessaan nähnyt, että elämää oli myös ahdistavan avioliiton ulkopuolella. Siellä oli sellaista elämää, josta vaimo koki jääneensä paitsi vuosikymmenten ajaksi. Hän oli riuhtaissut itsensä irti Pekan kuristusotteesta, vaikka Pekka edelleenkään ei nähnyt omaa osuuttaan avioliiton purkautumisessa.

Ja kun ei sitä nähnyt, ei kyennyt myöskään uutta suhdetta suunnitellessaan näkemään metsää puilta. Moni sivullinen sen olisi havainnut ja osannut tietysti neuvoakin, mutta milloinkas kannettu vesi on kaivossa pysynyt. Liisakin sen näki eikä aikonut siihen satimeen enää jäädä, kun oma purkautunut avioliitto oli pitkälti ollut nyrkin ja hellan välissä pysyttelyä ja jokapäiväistä taiteilua kuin veitsen terällä.

Hotellin aulaan astuessaan ei Liisa kuitenkaan tavannut Pekkaa myrskynmerkkinä, vaan hänet otti vastaan hymyilevä ja ystävällinen mies. Ehkäpä tässä vielä päästäisiin yhteisymmärrykseen molemmin puolin, tuumi Liisa ja siirtyi Pekan seurassa nauttimaan runsasta aamiaista.