Kun Liisa seuraavana päivänä huomasi tililleen ilmestyneen mukavantuntuisen rahasumman, hämmästyi hän toden teolla. Ei hän tosissaan ollut uskonut Pekan rahaa lähettävän, kunhan oli kepillä jäätä koetellut. Mutta koska Pekka oli nielaissut syötin noin helposti, kannatti tätä nyt lypsää vähän enemmänkin.

Niinpä Liisa oitis vastasi Pekan viestiin, kiitteli vuolaasti rahasta ja lupasi puhelinnumeronsa lähettää ensi tilassa. Aivan oikein oli Pekka arvannut. Ei Liisalta todellakaan liiennyt rahoja pitkiin puheluihin. Sitä paitsi hänen kännykkänsä oli mennyt juuri rikki vanhuuttaan, kuinkas muuten, joten uuden ostaminen oli nyt edessä.

Pekan lähettämät rahat tulivat siis enemmän kuin tarpeeseen. Ensin maksaisi Liisa rästiin jääneen vuokran ja lopuilla rahoilla ostaisi hän halvan kännykän. Pekka oli kultainen, kun oli lähettänyt rahaa reilusti enemmän kuin Liisa oli pyytänyt!

Ei tuo kaikki nyt aivan totta ollut. Liisan kännykkä oli kyllä vanha, mutta toimi moitteettomasti. Mutta täytyihän hänen jotenkin selittää, mihin rahat menivät. Ei kai hän voinut Pekalle kertoa, että hän ylimääräisen rahan tuhlasi kasvohoitoon ja osti vielä muodikkaan talvitakin. Pekka täytyi saada pysymään siinä uskossa, että Liisa todella tarvitsi rahaa ja eli lähes kädestä suuhun.

Kun Liisa seuraavan kerran lähti kaupungille, poikkesi hän kioskille ostamaan kätevän prepaid-liittymän. Sen numeron hän sitten ilmoitti Pekalle ja jäi odottelemaan tämän yhteydenottoa…