Nyt alkoivat mustaparrat liikehtiä kohti Punahilkkaa ja kuminauhapartaa. Yksi vetäisi esiin kiiltävän tikarin jostakin kaapunsa uumenista ja alkoi sillä sohia sinne tänne. Kansa kohahti ja koko väkijoukko työntyi tiiviinä rintamana eteenpäin paremmin nähdäkseen. Sillä kyllä nyt vaikutti siltä, että kunnon tappelu tästä saataisiin aikaiseksi ja vertakin kohta vuodatettaisiin.

Punahilkasta alkoi tuntua, että nyt olisi viisainta yrittää häipyä vähin äänin johonkin suuntaan, ennen kuin heidät vääräuskoiset tässä julkisesti teilattaisiin. Mutta mitä tekikään kuminauhapartainen Suomi-irokeesi? Tämä tempaisi öljykangastakin päältään niin rivakasti, että saumat vain ritisivät ja heitti sen maahan.

Kansa kohahti uudemman kerran, erityisesti naisten joukosta kuului ihastuneita huudahduksia, kun takin alta paljastui hiestä kiiltävä, mustelmista sinisenkirjava, lihaksikas ylävartalo. Alavartalo oli verhottu kukikkaisiin polvipituisiin shortseihin ja jalkoja verhosivat lähes polviin asti ulottuvat nahkaiset, mustanruskeat nyöribootsit. Kaiken kruunasi vielä vyötäisillä roikkuva, lähes puolimetrinen lapinleuku, jota kuminauhaparta kuin puolihuolimattomasti sormeili.

Nyt unohti jo Punahilkkakin äskeisen ärsyyntymisensä. Susihan siinä oli: suomalainen susi! Ja valmiina käymään taistoon Punahilkan puolesta! Jopas nyt jotakin! Suden sinisenkirjava ylävartalo oli kyllä Punahilkalle melkoinen mysteeri. Oliko susi tapellut aiemminkin ja minkä asian puolesta, vai oliko häntä kukaties kidutettu? Eivät mustelmat kyllä oikein kidutusjäljiltä näyttäneet, mutta selviä puremajälkiä oli Punahilkka suden iholla huomaavinaan. Ettei vain olisi…?