Eräänä iltana Susi jälleen lähestyi Punahilkkaa puhelimitse. Kyseisenä iltana olisi taas illallinen jossakin, mutta Susi sanoi tulevansa ajoissa hotelliin ja käyvänsä nukkumaan, sillä univelkaa oli kertynyt tälläkin reissulla yli oman tarpeen. Sovittiin, että Punahilkka soittaisi vielä Sudelle, kun tämä olisi palannut hotellille. Yhdentoista maissa Punahilkka sitten tekstiviestillä tiedusteli, josko eväät olisi siltä illalta saatu nautituiksi ja joko sopisi soittaa. Ei kuulunut vastausta, ja sitä odotellessaan Punahilkka nukahti nukkuen sikeästi aamuun asti.
 
Seuraava päivä oli lauantai, ja Punahilkalla oli lähtö erääseen Etelä-Suomen kaupunkiin esiintymismatkalle sen kuoron kanssa, jossa hän lauloi. Ennen lähtöään hän sattui vilkaisemaan kännykkäänsä, ja kuinka ollakaan siellä oli viesti Sudelta. Se oli lähetetty n. klo viisi aamulla ja sisälsi yhden sanan: Joo...
 
Niin tyhmä ei Punahilkkakaan ollut, ettei olisi viestiä ja sen sisältämää vihjettä ymmärtänyt. Soittelut saivat olla, ja Punahilkka lähti reissuunsa. Yhdeksän paikkeilla piippasi hänen kännykkänsä ensimmäisen tekstiviestin merkiksi. Susihan se siellä heräili aurinkoiseen ja lämpimään aamuun ja kyseli Punahilkan nukkumisia ja muita kuulumisia.
 
Hyväähän Punahilkalle kuului, mitä nyt vähän sateinen ja ankea sää mieltä masensi. Mutta siihenkin oli Sudella neuvo valmiina. Sinne vaan Suden kainaloon aurinkoa ottamaan hotellin uima-altaalle ainakin kuvitelmissa. Ei Punahilkka sinne nyt kuitenkaan joutanut kuvitelmissaankaan. Hän kertoi Sudelle tehneensä ostoksia eräässä ostoskeskuksessa ja hankkineensa itselleen punaisen jakun, joka sopi hänen sorjaan, joskin jo vähän iäkkäämpään varteensa erinomaisesti ja takuuvarmasti kääntäisi susien, niin nuorempien kuin vanhempienkin päitä, missä tahansa Punahilkka liikkuisi.
 
Antaa kääntää vaan, oli Suden kommentti, ja samalla tämä sai tilaisuuden vihjailla punaisen värin sopivuudesta Punahilkalle, tämä kun oli sellainen… Punahilkan mielestä tuollainen vihjailu oli epäkohteliasta ja asiatonta. Asiat voisi sanoa suoraan eikä vihjailemalla. Mistä Susi edes tiesi, millainen Punahilkka oli? Kunhan Punahilkkaa loukatakseen tuollaisia päästeli suustaan.
 
Susi muistutti Punahilkkaa myös siitä, ettei itse kovinkaan punaisesta väristä pitänyt. Siihen Punahilkka totesi hankkineensakin jakun itselleen, ei Sudelle, joten siitä sopi Suden repiä.
Vielä kulki yksi viesti halki bittiavaruuden Suden kännykästä Punahilkan kännykkään. Sanatarkasti se kuului näin: Ok! Thank you! That`s enough!
 
Sen erän perästä ei Punahilkka tästä Sudesta enää kuullut! Mitä luulette: onko ikävä kaihertanut Punahilkan sydäntä? Onko unettomia öitä Punahilkka viettänyt tätä Sutta muistellessaan? Tällä kertaa Punahilkka ei kerrokaan vastauksia, vaan antaa Susimetsän näreville, kaikkitietäville, viisaille ja toisia neuvomaan ja opettamaan valmiille hukille mahdollisuuden mietiskellä, miten olisi Punahilkan pitänyt toimia, mitä olisi pitänyt sanoa tai jättää sanomatta, ettei taas olisi tämäkin Susi päässyt käsistä livahtamaan.