Mikko ja Sisko kihlautuivat ja muutaman vuoden kuluttua soivat hääkellot. Mikko oli Siskoa kymmenen vuotta vanhempi ja yhden avioliiton jo koettuaan, siitä erottuaan ja lapsenkin maailmaan saatettuaan oli hän tietysti varsin kokenut mies nuoreen vaimoonsa verrattuna. Tällä kertaa ei avioliiton solmimiseen ollut sellaista pakkoa kuin Elinan tapauksessa. Seksiä oli toki harrastettu jo ennen papin aamenta, enimmäkseen kait Mikon painostuksesta, mutta vahingosta viisastuneena oli vältytty Siskon raskaaksi tulolta.

Taas kerran Mikon laskelmointi, oman edun tavoittelu ja toisten tunteista piittamattomuus tuli esiin. Hän on kertonut siinä alttarilla Siskon vierellä seistessään ajatelleensa, ettei hän kauaa, jos hänestä riippuu, tässä liitossa vanhene. Ei sentään ääneen mennyt sellaisia sanomaan, vaan tälläkin kertaa lupasi rakastaa niin myötä- kuin vastamäessä.

Sisko sen sijaan rakasti, suorastaan palvoi aviomiestään, ja Mikko tietysti osasi käyttää tilannetta hyväkseen, sillä kukapa muu kuin umpirakastunut, kokematon ja kiltti nuori nainen on sopivampi kohde silloin, kun miehistä valtaa pääsee näyttämään ja käyttämään.

Mikko tunsi katkeruutta ensimmäisestä eroon päättyneestä liitostaan, oletetusta naissukupuolen petturuudesta, joka oli perua jo lapsuuden kodista äidin hylkäämisten seurauksena, ja kuka ties hukkaan heitetystä nuoruudestaan. Noita asioita ei hän koskaan ollut kenenkään kanssa selvitellyt, mahtoiko ymmärtää, että niissä mitään selvittämistä olisikaan. Hän koki, että hänellä oli oikeus tuntea noita tunteita, toiset olivat ne hänelle aiheuttaneet ja Mikon elämään myöhemmin tulevat ihmiset, erityisesti naiset, saivat olla sijaiskärsijöitä, kun Mikko poti omaa pahaa oloaan, johon ei edes yrittänyt saada apua ja helpotusta.

Tunteethan sinänsä eivät ole oikeita tai vääriä, ja siltä pohjalta Mikolla tietenkin oli oikeus tuntea juuri niin kuin tunsi. Mutta jatkuvaa pahaa oloa aiheuttavat tunteet vaativat selvittämistä tai muuten niistä tulee juuri sellainen painolasti, jota Mikko oli alkanut kerätä mukaansa. Ja kun ei yksin sitä tietenkään jaksanut kantaa, sysäsi sen toisten, täysin viattomien ja hänen tunteisiinsa osattomien ihmisten päälle ja syyksi.

Nuori vaimo Sisko sai usein tuntea tätä syyllistämistä, jossa taidossa Mikosta ajan oloon kehittyi varsinainen mestari. Tietenkään Sisko ei voinut käsittää, mistä oli kyse, vaan syyllistyi ja yritti itse muuttua Mikon toiveita vastaavaksi. Mutta jokainenhan sen ymmärtää, että mahdotonta mikä mahdotonta. Kun yhden narsistin toiveen uskoo täyttäneensä, on vastassa jo uusi, entistä suurempi haaste…

Punahilkkasusi(at)hotmail.fi