Koitti uusi aamu. Se valkeni kirkkaana ja aurinkoisena. Minä aloin valmistautua kotiinlähtöä varten, sillä mielestäni olin nyt nähnyt ja kokenut kaiken sen, mitä tällä suhteella oli minulle tarjota. Vielä ennen lähtöäni mies viritteli karaokelaitteet laulukuntoon ja esitti minulle muutaman suosikkilaulunsa. Taisin siinä minäkin jokusen laulun hyräillä, mutta kun en koskaan ole karaokea harrastanut, en oikein innostunut nytkään.

Ennen puolta päivää hyppäsin taas autooni ja kaasuttelin maantielle. Muistan, että päivä oli ihanan aurinkoinen ja keväinen. Edellisen päivän kipakka pakkanen oli lauhtunut, ja lämmin sää helli meitä kylmän kangistamia ihmispoloja taas oikein olan takaa.

Kotiin palatessani mietin ja nuistelin kaikkia niitä tuttavuuksia, joita tämänkin tien varteen oli jäänyt. Oikein minua tuppasi naurattamaan, kun ajattelin, miten heitä olikin niin monta samalta suunnalta. Olihan heitä tietysti muistakin suunnista, mutta näitä teitä olin ajellut aika monta kertaa uusiin tapaamisiin, joten maisemat ja seudut olivat tuttuja.

Tämä viimeisin tuttavuus oli päättynyt niin, ettei mitään oikeastaan ollut sovittu puoleen tai toiseen. Itse olin kuitenkin siinä vakaassa uskossa, etten miestä enää koskaan tapaisi. Sekin kaihersi mieltäni, että mies ei lupauksestaan huolimatta ollut maksanut ruokia, ei edes osaa niistä. Hän itse oli kuitenkin pyytänyt minua käymään kaupassa itselleen, koska se hänelle oli hankalaa. 

Yleensä jos minä kutsuin vieraita kotiini, en olettanut heidän tuovan ruokia mukanaan. Itse kyllä saatoin jotakin aina viedä tuliaisina, mutta niistä en maksua odottanutkaan saavani. En toki joutunut maalta merelle, vaikka ruuat maksoinkin, mutta tasapuolisuus kustannusten jaossa olisi mielestäni ollut kohtuullista, etenkin kun ei mikään seurusteleva pari ollut kyseessä. Taas oli tässä yksi hyväksikäyttäjä. Miten minä aina osasinkaan löytää heitä elämääni lähes erehtymättömällä vainulla?

Kotiin päästyäni aloin kirjoitella blogiani. Myös juuri tapaamani mies oli lukenut sitä ennen tapaamistamme, ja häntä oli hiukan pelottanut, josko hänetkin susitarinoihini sisällytän. Hän nimittäin arveli, että joku naispuolinen lukija saattaisi hänet tarinasta tunnistaa. Kun vakuutin, ettei kukaan varmasti tunnistaisi häntä, vaikka kirjoittaisinkin hänestä ja tapaamisestamme, sanoi hän tavanneensa niin monta naista kyseisen deittisivuston kautta, että tunnistaminen oli aivan mahdollista.

En ottanut asiaan mitään kantaa. Itse tapaamisesta olisi kovin vähän kirjoitettavaa. Kaiken pystyisi sanomaan melkein sivulauseessa. Mutta toisaalta minun olisi tehnyt mieleni kirjoittaa siitä ja nimenomaan siksi, että mies oli tuollainen arkajalka. Olisi mukava kasata vähän tulisia hiiliä hänen päänsä päälle ja saada hänet hikoillen odottamaan, mitä milloinkin paljastaisin. Tietenkään en kirjoittaisi niin, että kukaan koskaan saisi tietää, kuka oli kyseessä. Mutta miestä voisi pitää pienessä jännityksessä. Sen hän oli mielestäni ansainnut.