Punahilkka nousi autosta Sutta tervehtimään. Sen verran oli kahden viikon kiihkeällä viestittelyllä ollut vaikutusta, ettei tarvinnut tyytyä viralliseen tassupäivä –tervehdykseen, vaan jo ensi näkemisellä veti Susi Punahilkan syliinsä ja halasi häntä tiukasti. Punahilkan ja Suden katseet kohtasivat, ja jo seuraavassa hetkessä Susi painoi huulensa Punahilkan punaisina hehkuville, hiukan raollaan oleville huulille. Suden lämmin tassu nousi silittämään Punahilkan poskea, ja Punahilkka kietoi kätensä Suden kaulaan. Siinä ravintolan ovella, muista välittämättä antautuivat Punahilkka ja Susi kiihkeään ensisyleilyyn. Kumpikin latasi siihen kaiken odotuksen, kaiken kaipauksen, kaiken kiihkon, jota kuluneitten päivien aikana oli ruokittu lukuisin intiimein viestein.

Punahilkka tuntui pieneltä Suden sylissä. Pienen kokoinen hän toki korkokengistään huolimatta olikin. Susi taas oli pitkä, leveäharteinen, vartalo hyvin treenattu. Puvuntakin kankaan läpi saattoi Punahilkka tuntea Suden vahvat, kovat lihakset käsiensä alla. Ja tuhannet pienet perhoset pyrähtivät räpistelemään siipiään Punahilkan vatsassa.
Susi tulkitsi Punahilkan värinän johtuvan kylmyydestä ja alkoi kiireesti johdatella tätä ravintolan sisätiloihin. Punahilkka ei käynyt väärinkäsitystä oikomaan. Sen hän ehtisi tehdä kyllä myöhemminkin. Vastustelematta hän Suden käsipuolessa astui ovesta sisälle.

Ravintola oli pieni ja intiimi paikka. Ruokailutilassa oli vain puolenkymmentä pientä pöytää. Takaosassa oli erillinen looshi, jonne Susi nyt Punahilkan johdatteli pois uteliaitten silmien alta. Ei ennättänyt Punahilkka hääviin tuolille istahtaa, kun jo alkoivat tarjoilijat pörrätä ympärillä juomia pöytään kantaen ja alkupaloja tarjoillen. Tämäkin Susi oli jo etukäteen selvittänyt Punahilkan ruoka- ja juomatoiveet, joten tarjolla oli vain Punahilkalle sopivaa ja maittavaa ruokaa ja juomaa.

Syöminen ei kuitenkaan ollut tämän tapaamisen pääasia, joten kohta kun tarjoilijat olivat häipyneet taustalle ja vain hiljaisina henkinä silloin tällöin kävivät tilannetta tarkistamassa, upposivat Punahilkka ja Susi toistensa silmiin ja katseisiin. Susi tarttui pöydän yli Punahilkan käteen ja puristi sen pitkien, vahvojen sormiensa sisään. Välillä hivelivät sormet Punahilkan paljasta käsivartta, ja pöydän alla eivät Punahilkan pienet jalat ja Suden suuret tassut mitenkään pysyneet erossa toisistaan, vaan väkisinkin kietoutuivat ne toistensa ympärille.

Vaikka Punahilkka oli etukäteen hiukan epäillyt, miten puheenaiheet riittäisivät tai sopisivat tapaamiseen, sai hän kaikki tuollaiset ajatukset nyt karistaa mielestään. Susi kertoili luontevasti niin työ- kuin yksityisasioistaankin. Hän oli hauska ja huomaavainen seuramies, joka otti myös seuralaisensa huomioon. Ei tullut Punahilkalle kertaakaan tunnetta, että tässä nyt joku tärkeilijä kukkona tunkiolla kehui itseään ja pitkin nenänvartta katseli muita. Susi oli aidon tuntuisesti kiinnostunut myös Punahilkan asioista, ja huumorintajukin tuntui näillä kahdella osuvan hyvin yksiin.

Aika tuntui rientävän siivillä. Yhtäkkiä kuuli Punahilkka soittoa jostakin päin ravintolaa. Ja samassa jo seisoi Susi Punahilkan edessä kumartamassa häntä tanssiin.