perjantai, 14. syyskuu 2012
Punahilkka pohtii (SM PH) 14.9.2012
Punahilkka kuunteli välillä ihmeissään, välillä huvittuneena. Vai sellaisiin tietokantoihin olivat hänen tekemisensä ja menemisensä päässeet. Kyllä nyt olivat tainneet vitoset ja kympit sekaantua pahemman kerran joiltakin laskijoilta. Mutta ei Punahilkka Artturillekaan aikonut ihan kaikkea paljastaa. Antaa nyt Sudenkorennon vähän aikaa kiehua liemissään, kun kerran on itsensä tuollaiseen soppaan sotkenut.
Mukavaltahan se Punahilkastakin tuntui olla niin salaperäinen ja kiinnostava hilkka, että sudet kilvan hänen seuraansa tavoittelivat. Tosin se Susi, jonka kanssa Punahilkka Tallinnaan kopterikyydillä oli saapunut, taisi olla jo menetettyjä taljoja, mutta uusia tulisi, siitä ei ollut epäilystäkään.
Joka päivä saapui Susimetsään kymmeniä uusia susia, muisti Punahilkka jostakin mainoksesta tavanneensa. Jos niistä nyt muutamakin sattuisi osumaan niille poluille, joiden poikki Punahilkka lippusiimojaan oli viritellyt, niin mielenkiintoisia susitapaamisia riittäisi pitkälle talveen asti, ties vaikka ihan Punahilkan ostetun deittiajan loppuun saakka. Sitä paitsi ainakin Artturi Sudenkorento näytti nyt kerta kaikkiaan niin iki-ihastuneelta, että hänestä Punahilkka saisi vaikka ihan vakituisen susiseuralaisen niin halutessaan.
Olihan Punahilkalla aiempaakin kokemusta uudelleen lämmitetyistä susisuhteista. Ikävä kyllä ne eivät vain kovin kaksisia olleet. Siinä mielessä toki aivan paikallaan, että jos suhde oli jollakin tavalla jäänyt ikään kuin kesken, että Punahilkasta tuntui kuin se olisi pitänyt elää loppuun asti, niin silloin usein kannatti jonkin aikaa nauttia vähän lämmitettyäkin soppaa ajan saatossa sitten huomatakseen, että pohjaan palaneen maku sopasta suuhun jäi.
Silloin oli aina helpompaa irtaantua turhista kuvitelmistaan ja haavekuvistaan ja jatkaa uusilla susipoluilla uteliain mielin ja joka mutkan taakse kurkistaen. Ei tarvinnut pettymystään ja katkeruuttaan valuttaa syyttömien, ventovieraitten susiparkojen päälle kyselemällä, mitä kukakin näiltä poluilta etsi ja kenties toivoi löytävänsäkin. Jos niin kamalasti kismitti se, että joku susi ilmoitti vaikkapa seurustelevansa tai peräti naitu susi olevansa ja silti täällä uskalsi kuononsa avata tai turkkinsa paljastaa, ei tarvinnut Punahilkan olla heittämässä ensimmäistä tuomitsevaa kalikkaa tuollaisen suden perään.
Mielessään saattoi jotain ajatella, mutta kun ei susien taustoista sen enempää tiennyt, niin näillä kymmenillä ja kokemuksilla saattoi kait jo pitää suunsa kiinni ja kerkeän kielensä kurissa. Ei ollut pakko pysähtyä sellaisen suden profiiliin eikä ainakaan useita ikäväsävyisiä viestejä lähetellä sellaiselle, joka verenpaineen sai nousemaan huippulukemiin ja tulikivenkatkuiset ajatukset päässä ripaskaa tanssimaan.
Sillä vaikka kuinka Suomenmaan suosituimman deittisivuston jäsenenä olikin, sai ainakin Punahilkka sentään vielä ihan vapaasti valita, millaisiin susiin otti yhteyttä ja millaisiin viesteihin itse vastasi. Sama valinnan vapaus oli Punahilkan ymmärryksen mukaan myös muilla susilla ja hilkoilla.
Kommentit