Totta kai hiukankin kärkkäämmille anonyymeille vihjailtiin ja suoraankin sanottiin, että oli raukkamaista piiloutua nimettömyyden taakse. Reilumpaa olisi sanoa sanottavansa kasvonsa paljastaen kuin tuolla tavoin luihusti anonyyminä.

Yhteisöä ja sen jäseniä myötäkarvaan silittävät, vaikka anonyymeinä esiintyivätkin, taas saivat armon jokaisen silmissä, ja heitä ja heidän sanomisiaan luettiin päitä hyväksyvästi nyökytellen. ”Noin, juuri noinhan se on. Sinä olet fiksu ja sopuisa anonyymi, kun niin samaa mieltä olet kanssamme. Sinun kanssa on sitten mukava olla. Kommentoi vaan jatkossakin, kun niin mukavia kirjoittelet!”

Useimmilla anonyymeillä taisi syy anonyymiuteen olla se, ettei heillä ollut omaa blogia tai muuta foorumia, jolla itsensä tunnetuksi olisivat aiemmin voineet tehdä. Silloin oli kai se ja sama, miten he itsensä julki toivat. Moni anonyymi kuitenkin lisäsi kommenttinsa loppuun jonkin nimimerkin, josta hänet sitten jatkossa saattoi tunnistaa.

Joillakin oli kuitenkin suuria vaikeuksia erottaa eri anonyymit toisistaan, vaikka jo asiasisällön olisi pitänyt heidät toisistaan erottaa. Aiemmin jo havaittiin, että eräs sulkahattu sotki jopa bloginimellään itsensä esitelleen plagioinnin kohteeksi joutuneen blogistin hiukan myöhemmin anonyymeihin.

Lisäksi kyseinen hattupää oli usein ”tunnistavinaan” anonyymit ihan omiksi tuttavikseen. Hän kun ilmeisesti kuvitteli, ”että jos liikennemerkkiin on piirretty ympyrä, on se piirretty siihen nimenomaan kyseistä henkilöä varten” (lainaus erään kärpästä kommentoineen kommentista). Vai lieneekö ressukka mennyt sekaisin niistä monista anonyymien kommenteista, joita blogiinsa kuuleman mukaan sai. Ehkäpä niin.

Yleisesti ottaen anonyymien kommentit kuitenkin katsottiin hiukan köykäisemmäksi tavaraksi kuin bloginimellään kommentoivat. Ja harvapa anonyymeistäkään kovin tiukkaa tekstiä pöytään lateli. Mutta joskus sattui sellaisiakin. Liekö heillä sitten pipo kiristänyt, vai oliko heille jäänyt epäselväksi tämän yhteisblogin henki vai eivätkö muuten vain ymmärtäneet pitää leipäläpeään kiinni ja suutaan soukemmalla.

Eräs sellainen rohkelikko sanoi suoraan mitä asiasta ajatteli. Tiukkaan sävyyn hän teilasi nöyristelevän tekstin muun porukan kosiskeluksi ja tekopyhäksi marttyyrinosaan asettumiseksi. Plagioija oli kommentoijan mielestä varsin hyvin tiennyt, mitä teki, eikä ainakaan tuon tekstin perusteella aikonut ottaa opikseen ja muuttaa tapojaan, vaan jatkaa samaan malliin, kun pöly hiukan olisi laskeutunut.

Kommentista sai sen käsityksen, että kommentoijan mielestä anteeksipyyntö ei ollut anteeksipyyntö lainkaan, vaan plagioijan yritys kiemurrella itsensä ulos vastuustaan vierittämällä syyn toisten niskoille ja yrittämällä kääntää huomio pois varsinaisesta asiasta.

Lisäksi kommentoija vielä mainitsi, ettei ollut lukenut muitten kommentteja ennen omaa purkaustaan, mutta arveli niiden sisältävän pelkkää plagioijan päänsilitystä ja takaisinpyytelyä. Hän kirjoitti myös luulevansa, että plagioinnista ilmoittanut olikin äkkiä kääntynyt syntipukiksi puolustaessaan oikeuksiaan ja paljastaessaan siinä sivussa muutamia totuuksia.  Mitä nämä totuudet kommentoijan mielestä olivat, se ei käynyt tekstistä ilmi. Jokainen sai ne kuulemma itse määritellä.

Kommentin loppuun oli tämä anonyymi lisännyt vielä mahtipontisen nimimerkin. Mahtoiko kokea olevansa yksinäinen ritari tuulimyllyjen maassa vai tuulestako vain oli nikkinsä temmannut?