Artturi Sudenkorento yritti välillä sanoa jotakin, mutta tullirouva vaiensi hänet kädenhuitaisulla ja sanoi, että Artturi voisi puhua sitten, kun häneltä jotakin kysyttäisiin. Siihen asti oli parasta vain kuunnella ja yrittää vaikka keksiä jotakin puolustuksekseen. Sillä ihan vähällä ei Artturikaan tästä selviäisi, se oli vissi ja varma. Niinpä Artturi ja Punahilkka tyytyivät olemaan kuunteluoppilaina tämän reippaan naisihmisen lasettaessa suustaan välillä jo venättäkin. Heidän vuoronsa tulisi vielä.

Mutta ei olisi Punahilkka maineensa veroinen, jos hän aivan mukisematta olisi tyytynyt kuuntelemaan mokoman venakon vaahtoamista. Aikansa tämän äyskimistä, vinoilua ja suoranaista solvaamista kuunneltuaan sai Punahilkka kuuluisan puhelahjansa, sen jolla niin monia susia ainakin aluksi oli hurmannut, takaisin ja vuolain sanakääntein alkoi hänkin Olgatshulle selvittää, missä nyt mentiin ja kenen kanssa tullirouva oikeastaan keskusteli.

Jos tämä luuli, että Punahilkka oli vain joku suomalainen miehenkipeä eronnut rouva, niin siinä luulossaan kyllä sitten erehtyi pahemman kerran. Punahilkan puolesta saisi tullitar pitää Artturi Sudenkorennon täysin omana sotasaaliinaan. Punahilkalla oli jo toiset raudat tulessa. Ei ollut Artturi, kuten ei moni muukaan susi aikanaan Punahilkan arvoa ymmärtänyt, joten nyt oli myöhäistä katua ja yrittää paikata tekemiään virheitä ja korjata vääriä valintojaan.
 
Punahilkka ei kuitenkaan yhtään susiehdokastaan koskaan pahalla muistellut, joten ei kai hän Artturillekaan korvapuustia ollut antanut, kun tämän sattumalta Tallinnassa tapasi. Kyllä oli sentään Artturinkin kanssa monta mukavaa hetkeä tullut vietettyä, eikä läheisempi tutustuminenkaan pelkäksi haaveksi ollut silloin aikoinaan jäänyt. Jos ei siitä nyt sen kummempaa koskaan ollut kehittynytkään, niin ei kai se sitä tarkoittanut, ettei toista voisi tervehtiä ja kuulumisia vaihtaa, kun samalle vastaanottotiskille osuttiin.

Pillerihattuisella ei näyttänyt vieraasta syntyperästään huolimatta olevan minkäänlaisia ymmärtämisvaikeuksia, kun hän Punahilkan vuodatusta puolestaan kuunteli. Tämän tästä yritti hän kyllä keskeyttää Punahilkan puheet, mutta nyt ei aikonut Punahilkka antaa periksi, vaan varmasti antaisi tulla ulos kaiken, minkä sylki suuhun toi. Hän ei ollut tullut tänne riitelemään, mutta ei aikonut kyllä olla myöskään mikään laupias samarialainen, joka vain hiljaa nyökkien ottaisi vastaan aivan ansaitsemattomat arvostelut.

Siinä he sitten seisoivat, kaksi punapukuista kuin kukot taistelutantereella. Artturi, onneton, seisoi heidän välissään ja yritti rauhoittaa vuoron perään kumpaistakin. Kumpikaan ei ottanut Artturin rauhoittelua kuuleviin korviinsa, vaan sanan säilä soi niin, että se kuului vähän kauemmaksikin. Uteliasta väkeä alkoi kerääntyä seurueen ympärille. Kaikki halusivat kuulla ja etenkin nähdä mahdollisimman paljon. Joko tuossa kohta tapeltaisiin, kun kaksi noin kiihkeää naisihmistä otti mittaa toisistaan.