Vuodet kuluivat, lapset varttuivat, ankeaa elämää elettiin milloin milläkin paikkakunnalla. Kotitalo oli edelleen siellä, mihin Aatos sen oli rakentanutkin, ja siellä asuttiin maatilkkua viljellen, muutamaa lehmänkantturaa hoidellen, metsätöitä tehden ja kalastellen.

Vaikka oli kyse maapaikasta, vaikuttaa siltä, että Aatos oli enemmän kalastaja kuin maaviljelijä. Siitä kertoo se, että kalastusretkiä tehtiin lähes jokaiselle lähistöllä olevalle vesistölle, niin isoille järville kuin pienille lammillekin. Aamulla aikaisin lähdettiin verkkoja kokemaan, sillä mahdollinen saalis oli saatava Martalle hyvissä ajoin, jotta hän sitten ehti sen perata ja lähettää linja-autolla läheisen kaupungin kalaliikkeeseen myytäväksi.

Ja vielä kalastajaakin enemmän oli Aatos kauppamies. Kyllästyttyään maanviljelyyn tai kalastukseen perusti hän kaupan, eikä siinä silloin auttanut muun perheen kiemurrella vastaan, vaan paikkakuntaa oli muutettava sen mukaan, missä kauppa sattui olemaan.

Martta auttoi kaupan pidossa, ja sellaisina aikoina, kun Aatos oli kovasti viinaan menevä, hoiti Martta käytännössä yksin kaupan pidon. Aatos kulki myös huutokaupoissa ja tämän tästä ilmestyi kotiin kuorma-autollinen vaikkapa antiikkihuonekaluja. Tavallisessa perheessä ei niillä ollut käyttöä, joten ajan kanssa ne sitten hävisivät taas maailmalle.

Aatoksen viinan käyttö johti siihen, että kaupan pidosta oli luovuttava. Palattiin taas kotikonnuille maata viljelemään. Paikallaan olo ei kuitenkaan sopinut Aatokselle, ja hänen äkkipikainen ja raju luonteensa oli kovalla koetuksella. Siitä sai kärsiä koko perhe.

Vanhin tytär, Elli oli jo lähtenyt maailmalle: ensin piikomaan Martan sisaren luokse ja siitä sitten miniäksi ja nuoreksi emännäksi läheiselle pienviljelystilalle. Taas kerran sai Elli tuntea olevansa Martalle vain tytärpuoli. Äitinsä kuoleman jälkeen oli hänelle tullut pientä perintöä, joka oli talletettuna säästökirjalle. Mitään säästöistään ei Elli ollut käyttänyt omiin tarpeisiinsa, mutta kun hän sitten avioiduttuaan olisi säästönsä nostanut, oli kirja täysin tyhjä. Pennin hyrrää ei ollut rahaa Ellin tilillä. Kaikki oli nostettu, ja nostajaksi oli merkitty Martta.

Mitään selitystä, saati hyvitystä ei Elli koskaan Martan teolle saanut, ja voi vain kuvitella nuoren naisen tunteet, kun hän huomasi tulleensa tällä tavoin kaltoin kohdelluksi. Mutta tuohon aikaan ei edes laki tainnut olla lapsen puolella, vaan Ellin oli vain nuoltava haavansa ja yritettävä saada tunteensa kuriin.

 

 

Punahilkkasusi@hotmail.fi