Anonyymin esittämät ”syytökset” olivat kai sen verran vakavasti otettavia, että toinen pääadmineista katsoi nyt aiheelliseksi sanoa hänkin painavan sanansa asiaan. Mitä ihmettä anonyymi oikein tarkoitti? Eikö tämä osannut lukea? Eihän tässä kukaan mitään roviota ollut pystyttämässä. Mistä anonyymi tuollaisen käsityksen oli saanut ja miksi tämä oli sanoissaan niin jyrkkä? Mahtoiko joku yhteisön jäsenistä nyt olla naamioitunut anonyymiksi, joka tuollaista potaskaa ilmoille heitteli? Sitäkö tämä anonyymi ajoi takaa?

Kun anonyymi kerran oli seurannut yhteisöä jo pitkään, oli hän varmasti huomannut, että joskus erimielisyyksiä tuli, sillä ”me” tarkoitti kaikkia yhteisön jäseniä ja sinne kirjoittavia. Jokaisella yleensä oli omanlainen mielipiteensä ja näkökantansa. Mutta muutaman tulisemman kommentin jälkeen tavallisesti päästiin jo selville vesille. Ja mikä yhteisö se sellainen oli, jossa aina oltiin kaikesta samaa mieltä?

Ei täällä ketään lynkattu, ei varmasti! Mutta sitten adminin muisti virkistyi sen verran, että hän myönsi muutamia ”hassuja” tapauksia olleen, mutta aivan aiheesta, se oli vissi ja varma! Eikä niissäkään ”tapauksissa” ollut päästy puheita pitemmälle, hah, hah!

Sitten tuli vielä yleisluonteista höpinää siitä, miten anonyymina kommentoiminen oli ihan ok, mutta kommenttien seuraaminen oli hankalaa, kun yksi sanoi sitä, toinen tätä ja kolmas vielä jotakin muuta. Toiveena anonyymien suuntaan oli se, että kommentin loppuun lätkäistäisiin edes jonkinlainen puumerkki, josta kyseisen anonyymin jatkossa saattoi tunnistaa.

Ennenkin on tullut mainituksi, että joillakin (paitsi siis muutamilla anonyymeillä), on vastustamaton halu työntää virtuaalinen puumerkkinsä joka paikkaan. Asiaa kuin asiaa pitää sohia yhtenään, vaikka sitä juuri hetki sitten olisi sohinut. Mutta väliinhän on saattanut tulla jokin uusi näkökulma, josta heti on kiirehdittävä sanomaan, että olen minä tuotakin mieltä, äsken en vain huomannut sitä sanoa.

Ennenkin on kärpänen siis tuosta asiasta maininnut ja mainitseepa taas. Sillä se ei edelleenkään jaksa olla ihmettelemättä muutamien halua olla esillä, vaikka mitään uutta sanottavaa ei enää löydy. Asioita pyöritellään sinne tänne niin, että mahtaneeko kirjoittaja itsekään enää oikein tietää, mitä mieltä hän alun perin (tuntevatko tällaiset tuuliviirit sellaista käsitettä kuin alun perin?) on ollut ja mitä oikein tuli tarkoittaneeksi. Nimenomaan tarkoittaneeksi, sillä voiko kuitenkaan olla niin, että ihminen sentään ihan kaikkea tarkoittaisi, vaikka ensimmäisten joukossa kiirehtiikin siihen kantaa ottamaan.

Nyt oli yhteisön kommenttiautomaatti tullut katumapäälle, kun niin jyrkästi, enempiä ajattelematta, oli ottanut kantaa puolustavan anonyymin sanomisiin. Nyt täytyi heti korjata tuota kannanottoa. Oli mukava huomata, että anonyymeissä oli myös empaattisia ja inhimillisiä ihmisiä (yllätys, yllätys! kärpäsen huom!).

Automaattia otti vain niin pattiin, kun hänen aikaisempia puolustavia kommenttejaan ei kukaan ollut ottanut kuuleviin korviinsa, vaikka hän niitä oli esittänyt useampiakin. Sitten seurasi lihavoitu litania ”niistä aiemmin olleista”.

Ja jotta tasapaino säilyisi, täytyi tietysti sulkapään rynnätä seuraavaksi foorumille. Tällä kertaa hän tyytyi vain antamaan täydellisen tukensa kommenttiautomaatin ajatuksille. Mutta sehän ei tietenkään tarkoittanut sitä, että asia nyt hänen kantiltaan katsottuna olisi puitu loppuun. Kaikkea vielä! Se tultiin taas pian huomaamaan.

Niinpä niin, toteaa puolestaan kärpänen. Paljon kun puhuu ja joka asiaan haluaa sanasensa sanoa, voi käydä juuri noin. Ei kukaan ota todesta sitä, mitä on sanonut, kun kommenttiviidakossa tarpoessa on niin kovin vaikea edes tietää, mitä kirjoittaja on oikeastaan tarkoittanut. Sanonta ”puhut vähän, mutta asiaa” osuu tässäkin kohdassa naulankantaan.