Tarinan edellinen osa julkaistu 19.11.2011


Taas yrittivät toiset toppuutella ja vetosivat siihen, ettei Martta ainakaan kerrostalosta enää pääsisi lainkaan ulos edes autettuna. Tuollaisilla perusteluilla ei ollut mitään vaikutusta. Ainoa este muutolle taisi olla se, että sopivaa ja kohtuuhintaista kerrostaloasuntoa ei sattunut löytymään. Martan ja Sannin oli siis tyytyminen asumaan ainakin toistaiseksi rivitalo-osakkeessa.
Tuonne asuntoon olivat Soile ja Mikko siis menossa keväisenä lauantai-iltapäivänä kesken mökkien siivouksen. Tytär ilmoitti, että hän ei halua lähteä, sillä ilmeisesti hän koki olonsa vaivautuneeksi Martan seurassa, kun tämä aina suureen ääneen ihmetteli tyttären hiljaisuutta ja puhumattomuutta. Martalla kun oli se käsitys, että ujoissa ihmisissä täytyy olla jotakin vikaa tai sitten he ovat huonosti kasvatettuja.

Kun Mikolle selvisi, ettei tytär lähtisi mukaan, suuttui hän tosissaan ja yritti väkipakolla saada tyttären lähtemään. Tilanne kärjistyi siihen, että hän kävi tyttäreen käsiksi tarttumalla tätä käsivarsista, jolloin tämä tietysti alkoi tapella vastaan. Huuto ja itku oli hirmuinen, ja Soile pakeni sitä pihamaalle, koska ei halunnut sekaantua noiden kahden välienselvittelyyn asettumalla toisen tai toisen puolelle. Jos Mikko olisi lyönyt tytärtä, olisi Soile varmasti silloin mennyt väliin, mutta tilanne näytti vielä olevan hallinnassa.

Lopulta tytär antoi periksi ja lähti mukaan, mutta jokainen voi kuvitella, ettei vierailusta mikään ratkiriemukas tullut. Mikko näytteli Martan ja Sannin luona rauhallista, mutta kun sieltä lähdettiin, ei hän puhunut Soilelle ja tyttärelle sanaakaan. Mökillä hän sulkeutui talon toiseen päähän televisiota katsomaan ja tuli sieltä pois vasta joskus puolilta öin. Välillä Soile jo luuli, että hän oli lähtenyt koko mökiltä ja jättänyt heidät sinne.

Kun aamu sitten valkeni, odotti Soilea uusi yllätys. Mikko ilmoitti, että nyt lähdettäisiin kotiin. Soile koetti estellä, sillä kaikki tavarat olivat edelleen pitkin pihamaata ja mökki siivoamatta. Ei auttanut mikään. Tavarat oli kannettava sisälle ja kotiin lähdettiin. Kaikki jäi kuin myrskyn jäljiltä, mutta minkäs teit. Mikko oli pahaenteisen hiljainen ja synkkä, joten parasta taisi olla totella.

Kotona yritti Soile saada asioita palaamaan entiselle tolalleen. Ei siitä mitään tullut. Mikko mökötti kuin viisivuotias eikä suostunut edes vastaamaan kysymyksiin. Soile ja tytär alkoivat suunnitella, keitä kutsuttaisiin alkukesästä oleviin rippijuhliin. Taas osasi Mikko pilata senkin ilon. Hän, vaikkei muuten vastannut edes kysymyksiin, ilmoitti, ettei varmaan mitään juhlia kannattanut edes järjestää.

Soilen sydän oli särkyä ennen kaikkea tyttären takia. Mutta silloin hän päätti ryhdistäytyä ja ilmoitti painavasti, että juhlat järjestettäisiin, osallistuipa Mikko niiden järjestelyihin tahi ei. Ja niin jatkettiin vieraslistan laatimista Soilen ja tyttären voimin Mikon edelleen mököttäessä.