Löysin rahat sunnuntaiaamuna. Löytötavatatoimisto aukeaisi kuitenkin vasta maanantaina. Päätin olla hyvissä ajoin liikkeellä ja lähdin jo aamutuimaan taajamajunalla kohti poliisilaitosta. Olin poliisin nettisivuilta katsonut ja tarkistanut moneen kertaan, että toimisto aukeaa klo 8.00. Tarkoituksena oli olla oven takana heti, kun se avattaisiin.

Siellä sitten olinkin, kun ovenavaaja kävi oven avaamassa. Sisälle mentyäni sain vain huomata, ettei poliisin puolelle päässytkään vielä. Ovi oli tiukasti lukossa, vaikka nyin sitä kuinka. Vastapäätä olevan maistraatin puoli oli kuitenkin auki. Päätin kysäistä sieltä neuvoa.

Ystävällinen naisihminen lasin takaa kertoi, että kesäaikaan virastot aukeaisivat yleisölle vasta klo 9.00. Sitä ennen oli työntekijöillä tunnin ajan valmistelua, kokouksia yms. En voinut olla mainitsematta, että nettisivut kaipaisivat siinä tapauksessa päivitystä, samoin ovessa oleva lappu, jossa siinäkin sanottiin toimistojen aukeavan klo 8.00.

Mutta mitäpä se auttoi! Vasta tunnin päästä pääsisin asioimaan poliisin puolelle. Olin jo tyytynyt kohtalooni ja valmistauduin lähtemään kaupungille, kun virkailija kysyi, mikä asiani mahtoi olla. Kerroin löytäneeni rahaa isohkon summan ja tulleeni tuomaan sen poliisille, jos sitä omistaja vaikka sattuisi kyselemään.

Kävikin niin onnekkaasti, että mukava virkailija lupasi ottaa rahat vastaan, kirjata tarvittavat tiedot muistiin ja toimittaa rahat ja kirjaustiedot löytötavarapuolelle, kun se avattaisiin. Minun ei tarvitsisikaan tulla enää tunnin päästä uudestaan, vaan asia hoituisi nyt saman tien. Samalla hän kertoi, että ellei kukaan tulisi rahoja kyselemään kolmen kuukauden kuluessa, voisin tiedustella tilannetta lokakuussa ja saisin rahat itselleni. Pelkkien kadonneitten rahojen perään kyseltiin kuulemma harvoin. Eri asia oli, jos joku oli kadottanut lompakkonsa, joka usein rahojen lisäksi sisälsi kaikki asianomaisen ihmisen maksukortit ja muut tärkeät paperit.

Tyytyväisenä siihen, että olin saanut asiani hoidettua, sanoin hyvästit ja lähdin kaupungille, seuraavan junan lähtöön kun oli aikaa vielä nelisen tuntia. Se aika pitäisi saada jotenkin kulumaan. Asemalle en viitsinyt mennä niin pitkäksi aikaa odottamaan, sillä siellä ei ollut edes kahvilaa, josta olisi voinut ostaa jotakin suunkostuketta.

Niinpä suuntasin askeleeni kohti keskikaupunkia. Matkalla huomasin ison kirpputorin ja päätin palatessani käväistä siellä, sillä ei sekään ollut vielä tähän aikaan auki. Kirpparia kierrellessä pitkä odotusaika kuluisi kuin siivillä. No, löysinkö kirpparin palatessani asemalle muutaman tunnin kuluttua? En löytänyt, joten se siitä ajankulusta!

Mutta keskikaupungilta löysin avonaisen kahvilan, jossa olin ennenkin käynyt ja join siellä makoisat pullakahvit. Sitten kiertelin hiukan merenrannassa ja nautin kauniista, aurinkoisesta kesäpäivästä. Liian kauan en kuitenkaan malttanut tuhlata aikaa keskikaupungilla, sillä minuahan odotti kirppari aarteineen. Aiemmin tulikin jo mainituksi, kuinka monta tuntia odotusajastani sain kulutettua sen aarteita hypistellen.

Onneksi olin varannut kirjan mukaani, joten kun sitten tulin asemalle, etsin aurinkoisen penkin ja aloin lukea. Pitkältä tuntui silti odottaminen hiljaisella asemalla, ennen kuin taajamajuna vihdoin puksutti paikalle ja poimi meidät matkustavaiset kyytiinsä. Meitä olikin aika joukko, sillä olihan kesäaika, ja junavuorot kulkivat harvakseltaan.