Kun äidistä ei ollut turvaa lapsille, turvautuivat he toisiinsa. Vanhimmat lapset, kaksi poikaa, huolehtivat pikkusisarestaan ja koko porukka piti tiukasti yhtä. Tässä tapauksessa voi sanoa, että onneksi lapsia oli useampi. Näin ei kukaan lapsista yksin joutunut kantamaan lähes epäinhimillisen raskasta vastuun taakkaa. Ja toisaalta taas kyseisessä tapauksessa oli kolme turhaa kärsijää.
Keskimmäinen lapsista tunsi vastuun taakan kaikkein painavimpana harteillaan. Vanhin ja nuorin olivat luonteeltaan kovempia ja pystyivät välillä sulkemaan silmänsä ja korvansa tapahtuneelta. Mutta tunteettomia eivät hekään toki olleet. Siinä, missä keskimmäinen itki hädissään ja yritti turvautua ulkopuolisiin auttajiin, osoittivat toiset uhmamieltä ja kapinahenkeä tuskaansa ja hätäänsä peitelläkseen.
Kuten jo aiemmin mainittiin, ei perheellä isän kuolemankaan jälkeen ollut taloudellisia huolia. Oli äidin vakituinen kuukausipalkka, leskeneläke, lapsilisät ja vielä isän eläessään hankkimat osakkeet, jotka takasivat turvallisen, jopa huolettoman elämän. Rahaa käytettiinkin runsaasti: ei nyt mitenkään tuhlaamalla, mutta pihistelemäänkään ei ryhdytty, ja tarpeetontahan se olisi ollutkin.
Äiti oli jo ennen avioliittoaan ollut innokas matkustelemaan. Matkustusharrastusta oli jatkettu perheen kanssa, ja vielä vähän ennen isän kuolemaa oli koko perhe tehnyt yhteisen ulkomaanmatkan. Kun isän kuoleman aiheuttamasta surusta oli vähän toivuttu, matkustelua jatkettiin taas.
Lasten ollessa vielä melko pieniä, oli heidän tietysti pakko äidin määräyksestä lähteä mukaan matkoille. Usein näillä matkoilla halvan ja helposti saatavissa olevan alkoholin äärellä ja poissa tuttavien silmistä ratkesi äiti ryyppäämään ja lasten tehtäväksi jäi taas huolehtia, että jostain kaukaisestakin maasta selvittiin kunnialla takaisin kotiin.
Aina selvittiin ilman pahempia kommelluksia, ja sarkastisesti ajatellen voisi tietysti sanoa, että ainakin nämä lapset ovat kantapääopin kautta saaneet itselleen elämästä selviytymisen eväät. Voi tietysti myös kysyä, onko ollut tarpeen hankkia kyseiset eväät tällä tavalla ja lapsuudenaika siihen opiskeluun uhrata.
Kasvettuaan isommiksi eivät lapset enää suostuneet lähtemään matkoille mukaan äitinsä esiliinoiksi. He olivat saaneet tarpeekseen alkoholistiäidistään huolehtimisesta ja siitä häpeästä, jota tämä käytöksellään heille aiheutti. Lasten kieltäytyminen mukaan lähdöstä ei silti estänyt äitiä tilaamasta kalliita matkoja kaukokohteisiin. Yksin ei häntä voinut päästää lähtemään, joten mukaan seuralaiseksi haalittiin kuka kulloinkin. Sillä eihän äiti, terve ja hyvässä fyysisessä kunnossa oleva ihminen suostunut tilaamiaan ja maksamiaan matkoja peruuttamaan...
Kommentit