Jonkin aikaa Leena kävi ravintoloissa ja baareissa, ja siellä hän olikin aina haluttua seuraa. Ravintolasta hän löysi kerran Martin, jonka kanssa myös kihlautui. Alussa koetun rakkaudenhuuman jälkeen Martti alkoi melko pian painostaa Leenaa avioitumaan kanssaan. Leena ei kuitenkaan sietänyt minkäänlaista painostusta tärkeäksi ja vakavaksi kokemassaan asiassa.

Kun Martilla lisäksi oli ongelmia vielä entisen vaimonsa kanssa, pujotti Leena eräänä päivänä Martin ostaman sormuksen pois sormestaan ja kertoi kihlauksen olevan nyt lopussa. Marttia asia harmitti suuresti, ja hän alkoi seurailla Leenan tekemisiä ja lähetti hänelle häiritseviä viestejä.

Viimeistään tässä vaiheessa oli Leena enemmän kuin tyytyväinen siihen, että ajoissa oli huomannut, millainen Martti todellisuudessa on. Kun Martti ei uskonut Leenan olevan tosissaan sanoessaan, ettei halunnut enää kuulla Martista mitään, joutui Leena tälläkin kertaa hakemaan lähestymiskieltoa. Se lopulta auttoi, ja Martti ymmärsi vakavampia seuraamuksia välttääkseen jättää Leenan rauhaan.

Nyt Leena oli taas vapaa. Mielessään hän ajatteli, että kihlaukset saivat nyt olla hänen osaltaan. Jos jalat alta vievä rakkaus saapuisi Leenan elämään, ei Leena epäröisi sekuntiakaan, mutta silloin olisi tunteen oltava vahva eikä siinä saisi olla mitään epäilyksenaiheita.

Jossain sisimmässään Leena yhä odotti miestä, joka saisi intohimon liekin palamaan hänen sisällään. Monet ystävättäret kyllä varoittelivat Leenaa moisista hullutuksista. Heidän mielestään ei sellaista miestä ollutkaan, joka olisi sekä turvallinen, että saisi sukat pyörimään naisen jaloissa. Ja jalat alta vievä rakkaus! Hui, hai, sellaista oli useampikin kokenut joskus nuoruudessaan, mutta mitä niistä oli jäänyt käteen? Ei yhtään mitään!
Jos mies oli mukava, kiltti, hyvä, luotettava ja turvallinen, piti noiden ominaisuuksien useimpien Leenan tuntemien, samanikäisten naisten mielestä riittää. Kohtuullinen ulkomuoto ei myöskään ollut pahasta, mutta jotain ihmeellistä, tulisieluista rakastajaa oli tässä iässä enää turha odottaa. Mitä ihmettä Leena oikein kuvitteli?

Lopulta Leena kyllästyi neuvoihin ja opastuksiin ja alkoi pitää omat ajatuksensa ja salaiset haaveensa omina tietoinaan. Mitä kannatti kertoilla niistä toisille, kun vastauksena oli lähes aina pilkallinen nauru ja kehotus lopettaa turhat haihattelut.

Leena tapaili edelleen miehiä. Joillakin heistä oli runsaasti omaisuutta, ja silloin monet ystävättäret heräsivät. Leena oli hullu, jos nyt päästi tuollaisen aarteen käsistään. Mutta Leenaa ei maallinen mammona kiinnostanut. Hänellä oli kaikki, mitä hän tarvitsi vaatimatonta, mutta silti yltäkylläistä ja hyvää elämää varten. Hän ei halunnut enää koskaan tulla millään tavalla riippuvaiseksi miehestä eikä hän ollut myöskään hyväksikäyttäjä.

Niin, Leena etsii yhä. Mitä hän oikein etsii, sitä hän ei itsekään varmasti tiedä. Vuosien myötä on hän tullut siihen tulokseen, että kiinteään parisuhteeseen hän ei enää aio asettua. Jos mukava ja miellyttävä mies kohdalle sattuu, mikäpä estää tapailemisen ja yhteiset riennot, mutta vapaudestaan ei Leena halua luopua.

Joskus mielessä käy ajatus, että aika kuluu ja vanhuus lähestyy. Mitä se tuo tullessaan? Jos ystävättäriä on uskominen, istuu Leena yksin ja hylättynä, ehkä sairaanakin kotonaan tai vielä huonommassa tapauksessa jossakin vanhainkodissa. Leena ei kuitenkaan rasita päätään sellaisilla ajatuksilla. Elämää ei voi varmistella eteenpäin. Tällä hetkellä on kaikki hyvin, huomisesta ei kukaan mitään tiedä.