Mää oon monta kertaa ennenki huomannu, että illalla mun hommista ei taho enää tulla oikeen mitään. Mää oon aamuihimisiä, ja ny vanhemmiten alakaa olla jo työ ja tuska tehä yhtään mitään mihinkään vuorokauven aikaan.  Kaikki hommat on kamalan pitkässä jutumissa, ja usein mää sitte tehä hutasen ne vaan jotenki vähä sinnepäin, ku nuorempana tein pilikun tarkasti kaikki mitä alotin. On se vaan siunattu asia tämä vanheneminen! Oppii päästämään ihtesäki vähä helepommalla, muista ny puhumatakaan!

Aamulla, ku mää heräsin, oli oikeen aurinkoinen ilima. Nyt on jo pilivessä. Saa nähä, sataako tänään. Mää heräsin sillä lailla säpsähtämällä. Syvän hakkas ja mää olin aivan hiestä märkä. Se on sitte inhottava heräämistapa. Vieläkään mää en oo oikeen toennu siitä säpsähyksestä, vaan tuossa rinnan alla on semmonen kummallinen möykky. Kyllä se siitä ajan kans häviöö, sen tiijän, mutta kauvanpa se ny tällä kertaa kestääki.

Mää tempasin heti ylös noustuani alakutekijöiks lakanat sängystä ja pistin ne koneeseen. Siitä onki jo aikaa, kun oon viimeks vaihtanu lakanat, mutta enhän mää ny niin palijo oo omassa sängyssä nukkunukaan, ku koko kesän oon ollu liesussa. Ny on sopiva aika vaihtaa ne. Illalla on sitte niin mukava kellahtaa puhtaisiin lakanoihin. Se on mun mielestä yks niitä elämän pieniä nautintoja, jota mää ainaki arvostan.

En viihtiny viijä lakanoita ulos kuivamaan, vaikka meillä on tuossa pihalla hyvä kuivausteline. Sen takia en viihtiny, ku nyt on vähä semmonen nahkapouta, ja nahkeaa taitaa olla pyykin kuivuminenki. Toinen syy oli se, että on pyhäpäivä, ja kaikki ihimiset ei tykkää, jos sillon kuivattaa pyykkiä pihalla. Mää en kyllä ymmärrä, miksei niin vois tehä, mutta ku mää saan ne pyykit melekeen paremmin ja nopeammin kuivaks muuallaki, niin en viiti ärsyttää toisia enkä ainakaan loukata ketään.

Sitä ku ei ikään tiijä, mikä tämmösessä kolhoosissa muita ihimisiä ärsyttää. Joillaki ei oo muuta ku aikaa ja sitte ne seuraa toisten tekemisiä silimä kovan ja ärsyyntyy aivan olemattomistaki asioista. Kyllä mää sen myönnän, että toiset ihimiset ja niijen tarpeet, vaikka nukkumistarpeet on otettava huomioon, mutta melekeen tahallinen ärsyyntyminen vaikka siitä, ettei joku tee jotaki asiaa samalla lailla ku mää, on kyllä jo liiallista.

Viime yhtiökokouksessa mää muistan, ku yks vanhempi naisihiminen alako paasata, miten joku ei ollu ottanu pyykkejään pois kuivaushuoneesta. Ihan viikonlopun yli oli ne siellä roikkuneet! Aatella! Tämä ihiminen oli kans pessy pyykkiään ja olis tarvinnu kuivaustilaa. Me toiset sanomaan, että oisit siirtäny kuivat pyykit sivuun, jos ne oli tiellä, ja levittäny omas tilalle.

Mutta ei! Hän ei toisten pyykkeihin koske! Ennemmin hän vipuaa rappuja ylös ylimpään kerrokseen sen ihimisen oven taakse soittamaan ovikelloa ja ilimottamaan närkästyneesti, että pyykit on jo kuivia, kokoa ne pois! Pahaks onneks ihiminen ei ollu kotona tai ei ainakaan ollu avannu ovea. Sitte tämä rouvashenkilö oli menny yhen hallituksen jäsenen oven taakse valittamaan asiasta, mutta minkäs sille kukaan teki? Jos ei asianomanen kerää kuivia pyykkejään pois eikä sekään, joka tarvihtoo kuivaustilaa, niin sivullistenko niitä pitäs mennä kokoamaan? Vai pitäskö ihan kirijallinen varotus antaa, ku roikottaa pyykkejään kuivaustilassa, vaikka ne on jo kuivia.

Kyllä on pikkusielusta hommaa, sanon minä! Kerran myöhemminki tämä naisihiminen alako puhua samasta asiasta mulle. Sillon mää sanon, että mitä tuosta valitat. Pyykit sivuun ja omat tilalle! Ja kerron vielä, että kerran multaki unohtu pyykit moneks päiväks sinne roikkumaan. Se oli vielä semmonen tapaus, että mää olin sillonki pessy lakanoita. Ku ne oli sopivasti kosteita, mää mankeloin ne ja jätin sitte vielä mankeloituina kuivamaan loppuun asti.

Enhän mää sitte niitä muistanu enää ollenkaan, ja ku seuraavan kerran joskus aikain päästä menin taas viemään pyykkiä kuivamaan, mää katon, että onpas tutun näkösiä lakanoita. Siinä ne roikku nätisti samassa paikassa, mihin mää ne olin jättäny. Ei ollu vissiin kukaan tarvinnu naruja. Tai sitte oli ollu vähemmän kuivattavaa, ja omat oli mahtunu tyhyjänä oleville.

Ei siitä mulle kukaan mitään tullu sanomaan, tuskin tiesikään, kenen pyykkiä se oli. Enkä mää tuntenu yhtään huonoa omaatuntoa mokomasta asiasta. Nauratti vaan, että hyvä on muistikulta, ku lakanatki mankeloituina monta päivää kuivaushuoneessa roikkuu. Jos joku olis ne varastanu, niin en varmaan sitäkään ois ainakaan heti huomannu.

Mutta tämä rouvasihiminen sano, että hän kirijottaa oikeen muistilapun itelleen, ettei vaan unoha hakea pyykkejään. No, saa se niin tehä, kukas sen kieltää, mutta turha on minusta valittaa, jos ei toiset tee samalla lailla. Täähän on vaan elämää! Ja kyllä maailmaan tapoja mahtuu!