Sylvi, Sylvia ja Silva: näistäneitokaisista mulle tuloo mieleen yks lastenohojelma, jota tyttö pienenä kahto. Sen nimi tais olla ”Kolome ässää”.

Sylvi on suomalainen naisen etunimi, latinalaisperäinen Sylvia-nimen muunnelma. Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi Sylvi on annettu 15 031 naiselle ja alle 15 miehelle. Sylvin nimipäivä on 8. elokuuta.

Sylvia tai Sylwia on latinalaisperäinen naisen etunimi, joka esiintyy myös muodossa Silvia. Nimi on johdettu latinan metsää tarkoittavasta sanasta, ja sana on myös kerttujen suvun tieteellinen nimi. Suomessa Sylvia-nimen tekivät suosituksi Topeliuksen Sylvian laulut. Topeliuksen aloitteesta perustettiin myös Sylvia-yhdistys, lasten eläinsuojeluyhdistys. Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi Sylvia on annettu 13 450 henkilölle, joukossa muutama mies. Sylvian nimipäivä on 8. elokuuta.

Silva on naisen etunimi, latinalaisperäinen Sylvia-nimen muunnelma. Suomessa nimi Silva on 1900-luvun alusta vuoden 2012 loppuun mennessä annettu 467 naiselle ja noin 30-40 miehelle. Silvan nimipäivä on 8. elokuuta. Silva on varsinkin espanjan- ja portugalinkielisissä maissa myös yleinen sukunimi, joka on käytössä myös muodossa da Silva.

Lapsuuvesta muistan yhen Sylvin. Meillä päin nimi sanottiin ”Sylyvi”, mikä kyllä meleko lailla rumensi muuten ihan kelepo nimeä. Sylyvi oli äitivainaan uskonystäviä, mutta jostaki syystä sitä ei oikeen hyväksytty porukkaan. Siitä yritettiin väin vängällä tehä eriseuranen.

Mulle on hämärästi jääny mieleen yks seurareissulta paluu. Olin varmaan jotain kuuven vanha. Olin ollu ollu äitin mukana seurossa. Muistan, että oli pimeä ilta, ku palattiin, ja mää istun äitin polokupyörän tarakalla. Aika tuntu pitkältä, ku siinä pimeässä ja väsyneenä kuuntelin akkojen vänkäystä.

Emmää kaikkia puheita ymmärtäny enkä enää ees kunnolla muista, mistä ne puhu, mutta semmonen mielikuva mulle on jääny, että Sylyvi yritti äitille kovasti vakuuttaa olevasa aito uskovainen, ei mikään eriseuranen. Mulla on käsitys, ettei äiti sitä oikeen uskonu, vaikka Sylyvi miten päin ois asiaa vakuutellu.

Sitä en tiijä, mikä Sylyvin ”synti” oikeen oli ollu, mutta ei siihen varmaankaan palijo tarvittu, ku jo leimattiin siinä porukassa eriseuraseks. Sitä en kylläkään osaa sanoa, oliko Sylyvi joutunu semmoseen ”hoitokokoukseen”. Mää en semmosia oo ees tienny olleen olemassa, ennen ku vasta ny aikuisena, ku lestadiolaisuuven nurijista puolista on alettu puhua julukisesti.

Sylyvi oli muutenki vähä erikoinen ihiminen, vai pitäskö sanoa, ettei se oikeen sopinu sen ajan naisen muottiin. Se oli ronski puheissaan ja lähesty miehiäki aika lailla avoimen seksuaalisesti. Luulenki, että se ois voinu olla syy, miks sitä paheksuttiin. Se oli kyllä naimisissa ja sillä oli monta lastaki, niin ettei se mikään ihan kevytkenkänen ollu. Tai mistäpä minä sitä tiijän, laps ku olin. Ja vaikka ois olluki minkälainen, niin emmää kyllä sitä tuomihte. Ilot oli vähissä sen aikasten akkojen elämässä. Ristuksen morsiamena oli varmasti joskus aika tukalaa elää.

Sylvia-nimestä taas tykkään. Varmaan siihen on osuutta Topeliuksen runoilla, joista on tehty kauniita lauluja. Niissähän sylvia tarkottaa kerttuslintuihin tieteellistä nimeä, ei ihimistä, vaikka varmasti Topelius on oman koti-ikäväsä naamioinu linnun ikävään. Se on kai ollu jollaki lailla hyväksytympää. Samalla laillahan se linnun sanoin kertoo oman lapsesa kuolemasta laulussa ”Varpunen jouluaamuna”.

Silva tai ainaki Silvia tuli sitte tutuks viimestään seittemänkymmentäluvulla, ku Svea-mamman Kaarle Kustaa nai oman saksalaissyntysen Silviasa. Ku kaikesta pitää aina vitsi vääntää, niin muistan yhen tähän aiheeseen liittyvän vitsin.

Kaarle Kustaa ja Silvia oli soutelemassa Mälaren-järvellä. Oli ihana ilima, ja Kaarle-poika niin rakastunu, ku olla ja taitaa. Siinä souvellessa Kaarle loihe lausumaan Siliviaas silimiin kahtoen: ”Oi, Silvia, sinä ensimmäinen ja ainut”. Silivia ei tietenkään halunnu rakkauventunnustuksissaan jäähä yhtään huonommaks. Hää vastas silimät loistaen Kallelle: ”Oi, Kaarle Kustaa, sinä kuudestoista!”