Eilen sitte polskittiin tunnin verran altaassa. Kyllä teki hyvää pitkästä aikaa! Vauhti ei päätä huimannu, mutta eihän me mitään ennätyksiä tavotellakaan. Pääasia on, että pysyy liikkeessä (ja tietysti pinnalla kans). Tunti hurahti ku siivillä. Varmaan se johtu siitäki, että eellisestä kerrasta oli jo niin pitkä aika. Oli kertyny palijo asiaa syvämen päälle.

Mää oon nimittäin vakaasti sitä mieltä, että tuollainen veessä tallominen on ennen muuta sosiaalinen tapahtuma. Siinä lämpösessä veessä pulijatessa on hyvä kertoilla kaikki kuulumiset ja suunnitelmat, joita ei muissa paikoissa oo ollu mahollisuus kertoilla.

Eilen oli uimahallissa tosi vähä sakkia. Ihimiset tais olla kaiken maaliman juhulissa kahavia ryystämässä ja voileipäkakkuja syömässä. Seki vaikutti viihtymiseen. Ei tarvinnu väistellä muita uimareita eikä kakaroita, jotka hyppii holtittomasti ku päättömät kanat millon miltäkin pomppulauvalta. Vaikka onhan siellä vahit, niin ettei ne ny aivan päälle hypi sentään.

Illansuussa kävin vielä hautuumaalla. Vein sinne vähä kukkia ja samalla haravoin hauvan ympärystän. Mulla ei oo tapana laittaa hauvalle mitään kesäkukkia. Mää oon kesäseen aikaan yleensä aina niin palijo liesussa, että sinne ne kuivas ja kuolis, ku emmää olis niitä hoitamassa ja nyppimässä. Sitte ne olis pikemminkin hauvan rumistus ku kaunistus.

Mutta tänään on sitte jo kesäkuu. Tänään vietetään Suvivirren sunnuntaita. Musta on hienoa, että semmonen kaunis virsi on saanu oman merkkipyhän. Mikäs sen paremmin siihen sopiskaan, ku kesäkuun eka sunnuntai. Eilenhän sitä Suvivirttä laulaa luikauteltiin kaikissa Suomen kouluissa ja opinahajoissa. Siirsimmä siis kulttuuriperintöä eteenpäin tuleville poloville.

 Oikeen naurattaa se polemiikki, jota sen veisuusta keväällä käytiin. On vissiin oikeista asioista pulaa, ku pitää tuommosista jonnin joutavista kättä vääntää. Mutta hieno virsi se on, ei siitä mihinkään pääse! Se on niin hieno, että mää omistan ainakin tämän postaukseni sille. Voi olla, etten saa kaikkea sanotuks tässä kirijotuksessa, niin että voi tulla oikeen postausten sarija. Mutta ne lukoo, joita kiinnostaa.

Alotan historiasta, perinpohojanen ku oon. Suvivirsi on ruohtalaista alakuperää, mitenkäs muutenkaan. Sen alakuperäsen tekstin ”Den blomstertid nu kommer” kirijottajan arvellaan olevan Visbyn piispa Israel Kolmodin. Säveltäjästä ja suomentajasta ei oo harmainta haisua. Virren sävel on siis Sveamamman maalta vuojelta 1679, ja suomalaisetki on sitä laulaa luikautellu jo 313 vuotta elikkä vuojesta 1701 asti. Niin että olishan se nyt varsinainen häpeä, jos sen laulaminen kevätjuhulissa ykskaks kiellettäs!

Kirkko ja kaupunki –lehti päätti kysellä ihimisiltä, miten ne laulais Suvivirren omalla murteellaan. Vastauksiaki esimerkkeineen saatiin. Jotkut kirijotti virren sanat semmosenaan, mutta työnsi vaan omaa murrettaan sekaan sopiviin kohtiin. Toiset taas oli ”luovempia”. Aihe piettiin kutakuinki kohillaan, mutta käytettiin enemmän oman murteen sanastoa ja mikä mun mielestä parasta: huumoria.

Suvivirren pari alakusäkeistöä sai uuven asun ainaki yheksällä eri murteella. Poimin niitä ny tähän muutamia, voi olla, että kaikkiki, miten ny jaksan ja viitin.

1. ”Jo joutu armas aika ja suvi sulonen. Kauhniisti joka paikhaan kasuaa kukkanen.

Nyt siunaustansa suopi taas lämpö auringon se luonnon uueks luopi, se kuttuu elähmään” (Satu Kreivi-Palosaari, Lappi).

 

2. ”Toas linnut laulujasa visertää kauniisti. Myös eikö Herran kansa Luojoasa kiittäs!

Minu sielun´ sinä liitä myös eänes kuoroho ja armo´ Herroa kiitä, ku laupias Hä´ on.

Oi Jeesus Ristus jalo ja kirkas paisteemmo, sinä syväntemmö valo, aina asu luonammo.

Sinu rakkautes liekki sytytä rintaammo, luo meihi uus miel, pois poista murheemmo” (Lauri Koskinen, Saarijärvi)

 

3. ”Nyk koitti hyvät aijat ja kesä lämpöönen. Nätisti joka paikas nyl loistaa kukkaaset.

Lämpyänsä jakaa taas armas aurinkoonen, se luannon uuristaapi, sen kuttuu kasvuhun” (Jaakko Ojala, Puotila, Suvivirsi kyröölääsittään).

 

4. ”Jo tuloo valoosa aika ja kesä viheriä. Koriasti joka paikas rönsyää kukkia.

Ny antaa siunauksens taas lämpö auringos. Se luannon uureks luopi, sen käsköö elohon.

Taas pyärtänöt viheriöivät ja pellot Lakeuren. Puut mettäs humajoivat ny täyres leheres.

Se miälehemme tuapi hyvyytes Jumala, ihmeetäs julistaapi se vuasi vuarelta” (Nimimerkki Sannis, eteläpohjalaismurremuistuma).

 

Yllä olevat on niijen tekstiä, jotka halus suhtautua murrennokseen asiaan kuuluvalla vakavuuella ja hartauella. Ihan hienoja säkeistöjä mun mielestä. Mutta sokerit on pohojalla. Tästä tuli jatkopostaus sitteki. Loput murrennokset saatta luettavaks myöhemmin tänään. Ja ohan mulla tietysti muutakin joristavaa. Ny tuli muuten justiin aurinko esiin piliven rakosesta. Hieno on sää Suvivirren sunnuntaina!