Niin tapahtuikin. Mikko aloitti puhelun kertomalla, että Soilen pitäisi nyt ottaa yhteyttä pankkiin sopiakseen, milloin hän voisi asiaa mennä hoitamaan. Huh, huh, tämä alkoi olla jo liikaa Soilen sietokyvylle. Viikonloppuna asiaa tuumailtuaan oli hän muutenkin päättänyt olla millään lailla osallistumatta asiaan. Se ei kuulunut hänelle. Talo oli ollut Mikon omaisuutta, hän sen oli myynyt, joten sopi hoidella juttu loppuun asti. Kun Mikko nyt vielä alkoi sanella, miten Soilen pitäisi toimia ja ryhtyi aikatauluttamaan häntä, sai Soile tarpeekseen.
 
Ykskantaan hän ilmoitti, ettei aikonut sen paremmin ottaa kopioita ja toimittaa niitä mihinkään kuin myöskään kirjoitella minkään sortin lausuntoja asiasta. Siitäkös Mikko suivaantui. Soileko ei totellutkaan häntä eikä nöyrästi toteuttanut hänen jokaista käskyään. Kyllä tämä oli sitten v….mainen ihminen! Soile ei Mikon solvauksesta häkeltynyt. Hän ilmoitti sellainen tässä asiassa olevansa, vaikka mitäpä v-maista omien oikeuksiensa puolustamisessa oli.
 
Kun Mikko huomasi, ettei Soile taipuisi edes solvausten edessä, oli hänen pakko luovuttaa, sillä ei hänellä mitään valtaa Soilen yli ollut. Ne ajat, jolloin hän oli pystynyt Soilea käskyttämään ja kävelemään tämän yli, olivat olleet ohi jo ajat sitten. Olisi ollut hauska tietää, mitä Mikko tuolla hetkellä tunsi. Pakko oli taipua Soilen päättäväisyyden edessä, mutta helppoa se ei varmaankaan ollut.
 
Vielä otti Mikko Soileen yhteyttä samassa asiassa, mutta nyt jo todella nöyränä miehenä. Kaikki uhittelu, saati haukkuminen oli tiessään, kun hän soitti ja tiedusteli, suostuisiko Soile allekirjoittamaan netistä tulostetun paperin, jossa hän ilmoittaisi, että myyty omaisuus ei hänelle kuulunut. Talon ostajat olivat sellaisen blanketin kuulemma löytäneet ja toimittaneet Mikolle. Soile lupasi harkita asiaa, ja kohta Mikko saapuikin paperin kanssa.
 
Monenlaista jo tähän ikään nähneenä oli Soile oppinut, että kaikki, mitä aikoi allekirjoittaa, kannatti lukea tarkasti etukäteen. Niinpä hän nytkin ryhtyi tarkastelemaan paperia lukien sitä ääneen. Mitä? Tässähän puoliso antoi toiselle puolisolle luvan myydä yhteistä omaisuutta. Soile ei ollut enää Mikon puolison, ei ollut ollut sitä moniin vuosiin. Heillä ei myöskään ollut enää mitään yhteistä omaisuutta, jonka myymiseen olisi toisen osapuolen lupaa tarvittu.
 
Ei Soile aikonutkaan allekirjoittaa tällaista paperia. Eihän se allekirjoitettunakaan olisi pitänyt paikkaansa. Mikko koetti vielä taivutella Soilea allekirjoittamaan sanomalla, että paikkansa pitämättömät kohdat voisi viivata yli ja korvata ne oikeilla muodoilla. Siihen ei Soile suostunut. Hän ilmoitti, ettei allekirjoittaisi tuollaista paikkansapitämätöntä paperia ja sillä hyvä.
 
Tällä kertaa ei Mikko enää ryhtynyt häntä nimittelemään, vaan alkoi vähin äänin tehdä lähtöä. Sen verran kävi Soilen häntä sääliksi, että hän lupasi katsoa, josko oman osituskirjansa helposti löytäisi. Kyllä hän tiesi, missä se oli, mutta piti nyt tahallaan Mikkoa vähän jännityksessä. Paperi löytyi helposti. Mutta miten hän sen uskaltaisi antaa Mikon mukaan, että tämä voisi ottaa siitä kopion. Oli täysin mahdollista, ettei Soile paperia sen erän perästä näkisi.
 
Papereista löytyi kuitenkin vielä yksi, joskus aiemmin otettu kopio. Sen Soile lupasi Mikolle lainaan, mutta vannotti tätä palauttamaan sen heti kopioinnin jälkeen hänelle takaisin. Mikko lähti paperi kourassaan kopiota hakemaan ja palasi jonkin ajan kuluttua paperia palauttamaan. Tyytyväisenä ja kiitellen hän nyt poistui Soilen luota.
 
Kuinka ollakaan kaikki touhu ja kopiointi, haukkuminen ja solvaaminen menivät lopulta täysin hukkaan. Mikko oli kuvitellut, että pystyisi valjastamaan Soilen asiaa hoitamaan. Se ei sitten kuitenkaan onnistunut, kun Soile oli niin v-mainen! Mikko joutui itse hommiin. Loppujen lopulta kopio ei sitten pankille kelvannutkaan, vaan Mikko joutui kuin joutuikin kaivelemaan oman alkuperäisen osituskirjansa esiin ja toimittamaan sen pankkiin.
 
Monelta pahalta sanalta ja ajatukselta ja aivan turhalta työltä olisi vältytty, jos hän heti olisi vaivautunut itse toimimaan eikä vain komentamaan muita. Mielessään Soile oli hiukan vahingoniloinen tapahtuneesta. Se oli hyvä opetus Mikolle, jos tämä nyt ylipäätään mitään kykeni mistään oppimaan.