Ei Punahilkka suoralta kädeltä osannut sanoa, lähtisikö Artturin matkaseuraksi Floridaan vai ei. Mieli olisi kyllä kovasti tehnyt, mutta asia ei ollut aivan niin yksinkertainen. Nyt Punahilkalla oli vielä kesälomaa, mutta se loppuisi muutaman päivän kuluttua. Jos sen jälkeen aikoi matkalle lähteä, olisi otettava vapaata työstä, ja se taas ei Punahilkan ammatissa kovin helposti käynyt päinsä. Tai tietysti se oli järjestelykysymys, mutta koska Punahilkka ei voinut lomiaan siirtää, olisi hänen sitten otettava palkatonta vapaata.

Artturi oli kyllä luvannut matkan maksaa, mutta kahden viikon palkaton jakso tekisi ison loven Punahilkan tilipussiin. Muutenkin hänen oli kaiken aikaa elettävä tarkasti. Tuhlailuun ei passannut sortua, jos mieli selvitä kaikista menoistaan.

Artturi maalaili Punahilkan silmien eteen ihania maisemia ja kauniita kuvia matkasta ja siitä, miten he yhdessä nauttisivat erilaisesta kulttuurista, lämmöstä ja tietenkin toisistaan ja toistensa seurasta. Tullittaresta hän ei puhunut mitään, mutta Punahilkka muisti kyllä hänenkin olemassaolonsa. Jos tullitar oli kerran jo Artturin vaatteetkin takavarikoinut, ei hän varmasti purematta nielisi ajatusta Artturin ja Punahilkan yhteisestä Amerikan matkasta.

Punahilkan muistuttaessa Artturia tämän kiihkeästä venäläisestä ystävättärestä, selitti Artturi vain, että kyllä hän huolehtisi siitä puolesta. Kauniita kukkasia ja runsaasti belgialaista suklaata rajakaupasta tuliaisiksi, niin sillä kyllä tullitar saataisiin leppymään. Eikä Artturi tietenkään aikonut hänelle mitään Punahilkasta kertoa. Hän sanoisi lähtevänsä matkalle yksin ja sillä siisti.

Punahilkalla oli omat epäilynsä siitä, olisiko tullitar niin helposti rauhoiteltavissa. Jos kerran hänen, Punahilkan, tekemiset ja treffailutja Susimetsäseikkailut oli niin tarkasti erilaisiin tiedostoihin kirjattu, niin eikö muka tullittaren rakkaan Artturin jälkiä ja tekemisiä seurattaisi vielä tarkemmin?

Heidän siinä kapeassa vuoteessa toistensa sylissä tällaisia pohtiessaan kuului ovelta äkkiä terävä koputus. Artturi ja Punahilkka katsahtivat toisiinsa ja kavahtivat saman tien pystyyn. Kummankin silmistä oli luettavissa sama lausumaton kysymys: Ei kai oven takana vain ollut…?