Sydämensä menettänyt sanoi sanasen hänkin. Mahdettiinko tuolla päin armasta isänmaatamme puhua kokonaan toista kieltä, kun ainakaan kärpänen, joka lapsuutensa ensimmäiset lennot oli lennellyt hiukan eri puolella kaunista kotimaatamme, ei ymmärtänyt kommentin alusta juuri mitään. Ainoastaan tuo tälle kommentoijalle ominainen suupielet alaspäin murjottava ”hymiö” vaikutti tutulta.

Sitten tuli kuitenkin selvitystä, miten kullakin hetkellä kaikkein heikoin lenkki on samalla hetkellä se vahvin lenkki ulospäin. Tuostakaan logiikasta ei kärpänen ymmärtänyt tuon taivaallista, mutta varmaan se totta oli, jos se vaikka Jaakobin matriisin avulla oli matemaattisesti todeksi todistettu.

Riitaa ei sydämensä menettänyt halunnut lietsoa, mutta ilmoitti selvin sanoin pysyvänsä lausuntonsa takana silläkin uhalla, että lentää kuin leppäkeihäs ulos porukasta. Sillä hän halusi tasa-arvoa, ei mitään alituista päähän potkimista.

Kyllä nyt taas kärpästä vähän naurattaa. Tällaisia ulosheittämistilanteita näki kyseinen kommentoija tämän tästä. Sm (sydämensä menettänyt) oli lukuisia kertoja loukkaantunein äänenpainoin sanonut lähtevänsä ja lähtenytkin mokomasta ymmärtämättömiä täynnään olevasta porukasta. Suurin elkein oli lähtenyt ja aikansa haavojaan nuoltuaan palannut takaisin.

Oli porukasta joku muukin joskus lähtenyt niin herkin ja katumusharjoitusta täynnä olevin jäähyväisin, että ihan siinä tuppasi kyynel nousemaan paatuneimmankin, kovimmankin, ilkeimmänkin silmänurkkaan.  Lähtenyt oli tai ainakin sanonut lähtevänsä, mutta ei silti osannut päättää, pysyäkö poissa vai käydäkö aina silloin tällöin muistuttamassa olemassa olostaan. Sillä ellei kävisi, saattaisi pian käydä niin, että kohta ei kukaan enää muistaisikaan koko ihmistä, vaan elämä jatkuisi, yllätys, yllätys, uusin asioin ja tapahtumin eteenpäin, niin kuin sillä kaikissa tilanteissa tapana on.

Siksi oli kaukaa viisasta aina silloin tällöin palata ikään kuin neuvoa kysymään, miten nyt olisi hyvä toimia, että oikein tekisi. Siinä saattoi muutama ottaa neuvojen kyselemiset ihan tosissaan, vaikkei kyselijällä muuta tarkoitusta ollut kuin päästä taas edes hetkeksi parrasvaloihin ja kaikkien huulille tai virtuaalikynän terään.

Mutta tuollaiset nyt olivat niiiiiin vanhoja juttuja, että ketäpä ne enää kiinnostivat: eivät sitten niin ketään, ainakaan jos kävijämääriin on luottaminen (kärpäsen huom!), ja tämän pienen, kärpäsen mieleen pöllähtäneen sivujuonteen käsittelyn jälkeen palataankin varsinaiseen asiaan.

Muut runsaslukuisen yhteisön jäsenet olivat sitten kai juuri noita sm:n mainitsemia päähän potkijoita, kun eivät tuollaisia päähän potkimisia jostain kumman syystä nähneet, tunnistaneet tai eivät muuten vain ottaneet kaikesta niin herkästi hipiäänsä. Ja jos ottivatkin, niin osasivat ne pääsääntöisesti, ehkä?, nähdä heikkoudeksi itsessään sysäämättä syytä toisten niskoille.

Paitsi tietysti yhdessä asiassa. Ja se oli silloin, kun joku ulkopuolinen yritti tunkeutua armaan lintukodon sunnuntai-iltapäivän rauhaa häiritsemään. Silloin otettiin käyttöön kaikki mahdolliset keinot aloittaen mielistelystä, kehumisesta, pyytelystä jne. päätyen syyllistämisen, halveksunnan ja väheksymisen yms. kautta aina valheellisen tiedon levittämiseen asti, jotta tuo häiritsevä tunkeilija olisi saatu hiljaiseksi.

Tämä porukka, ainakin osa siitä, olisi näitten ominaisuuksiensa perusteella ollut mitä sopivinta ainesta maineikkaan jesuiittajärjestön jäsenkuntaan. Siellähän kun kärpäsen kuuleman mukaan tarkoitus pyhittää keinot.