Matka Solovetskin saarelle kesti parisen tuntia. Satamassa meitä oli vastassa muutama melko huonokuntoinen pikkubussi, joihin ahtauduimme. Bussit kuljettivat meidät majapaikkaamme. Tässä vaiheessa kävi selväksi, miksi oma bussimme ei ollut tullut mukaan. Tiet, jos niitä nyt edes teiksi saattoi kutsua, pikemminkin ne olivat kinttupolkuja, olivat niin kapeita ja huonossa kunnossa, että isolla linja-autolla ei niille olisi ollut mitään asiaa. Jos sellainen kokonsa puolesta vielä olisi tielle joten kuten mahtunutkin, olisi se jo muutaman ajokilometrin jälkeen ollut korjauskunnossa.

Matkalla majataloomme (hotelli-sana olisi ollut liian pröystäilevä vaatimattomasta, 80-luvun hostellia muistuttavasta rakennuksesta) saimme tosiaankin esimakua siitä, millaisilla ”teillä” meitä kuljetettaisiin seuraavien parin päivän aikana, jotka saarella viettäisimme sen nähtävyyksiin tutustuen.

Venäjällähän harvoin mikään asia sujuu siten kuin sen on luvattu sujuvan. Nytkin saimme odotella huoneitamme jonkin aikaa, sillä osa niistä oli vielä siivoamatta edellisten yöpyjien jäljiltä. Aikanaan nekin toki saimme ja saatoimme asettua taloksi. Se tarkoitti sitä, että asustimme pienissä kahden hengen huoneissa. Koko kerroksen yhteiset wc- ja pesutilat olivat käytävän varrella. Mutta maassa maan tavalla. En ollut viiden tähden hotellimajoitusta odottanutkaan, joten pettynyt en ollut. P'asia, että oli paikka, mihin päänsä kallistaa yön ajaksi ja joskus päivälläkin, jos ylimääräistä aikaa sattui olemaan. Sitä ei kyllä juurikaan ollut, sillä ohjelma oli hyvin tiivis.

Jo tulopäivänä meidät vietiin tutustumaan saarella sijaitsevaan ortodoksiluostariin. Neuvokkaimmat naisväestä olivat muistaneet ottaa mukaansa ison huivin, jonka saattoi heittää päänsä ja hartioidensa suojaksi, sillä luostarialueelle tuli mennä asiallisesti pukeutuneena. Asiallinen pukeutuminen tarkoitti myös sitä, että pitkissä housuissa eivät naiset saaneet alueella liikuskella. Maata viistävä hame pitäisi päälleen laittaa. Sitä pukeutumiskoodia taas ei ollut muistanut juuri kukaan, mutta meitä lohdutettiin sillä, että luostarin sisäänkäynnin luota sai hameita lainaksi. Ei siis hätää.

Kuinka ollakaan, joko hameita oli liian vähän tai naispuolisia turisteja juuri sinä päivänä tavallista enemmän, sillä meidän ryhmämme naisille ei hameita riittänyt. Käännytettiinkö meidät sitten takaisin asiattoman pukeutumisen vuoksi? Ei suinkaan! Taas kerran sai huomata, että kyllä se raha kelpaa ortodoksimunkillekin. Kaikki me pääsimme sisään ja teimme kierroksen, vaikka pukeutuminen oli sitä sun tätä. Muitakin pukukoodin rikkojia alueella näkyi. Luostarissa oli meneillään mittavat korjaustyöt ja silloin ei ilmeisesti ollut vara ryhtyä nipottamaan siitä, oliko naisilla päällään hame vai housut. Jokainen rupla oli tarpeen, joten harmaapartojen oli syyt ummistaa silmänsä pikkurikkeiltä ja liittää iltarukoukseensa muutama ylimääräinen anteeksipyyntö ja toive siitä, että lihan himoilta vältyttäisiin.

Luostarialue oli laaja ja joka paikkaan emme edes päässeet korjaustöiden vuoksi. Ihan tarpeeksi oli silti näkemistä siinäkin, mitä meille näytettiin. Ikävän säväyksen luostarikierrokseen toi erään ryhmän jäsenen ylimielinen asenne koko luostaria kohtaan. Suureen ääneen hän julisti nähneensä komeampiakin luostareita. Sitä en toki epäile, mutta kierrokselle lähteminen oli täysin vapaaehtoista. Jos oli liian pientä ja vaatimatonta, niin kukapa käski lähteä mukaan asiaa ääneen vähättelemään ja toisten matkalaisten mielialaa pilaamaan. Samainen herra päästeli matkan aikana suustaan muitakin sammakoita. Taas kerran täytyi todeta, että meitä on moneen junaan ja suuri osa jää vielä asemallekin.