Kyllä mää joskus ihimettelen tätä omaa järenjuoksuani. Ei mun mistään Jukolan velijeksistä ja Jukolan hameväistä pitäny kirijottaa, mutta niinpähän vaan kirijotin. On mulle useasti enneki näin käyny, että ku alan kirijottaa, en yhtään tiijä, mihin päävyn, vaikka suunnitelmiaki muka olis.

Oli niitä tänäki aamuna. Mulla oli meininki antaa vähä pyyhkeitä tälle armaalle Vuodatukselle, ku se piilotteloo meijän postauksia tämän tästä. Mää oon huomannu sen monta kertaa. Ku rupeaa selaamaan plokeja, ei siellä yhtäkkiä ookaan sitä omaa postausta, jonka vuoren varmasti on julukassu, ja jonka luettelossa on jo nähänyki. Paraiten postausten häviämisen tietenki hoksaa omista postauksistaan, mutta oon kyllä pannu saman asian merkille muijenki kirijotusten kohalla. Ykskaks ne vaan häviää ja sitte jonku ajan päästä, ku päivittää sivun, postaus onki siellä omalla paikallaan. Mun postauksille on näin käyny jo kahesti tämän päivän aikana.

Joskus on käyny mielessä, että pitäskö ihan piruuttaan kysästä asiaa sivustoa ylläpitäviltä henkilöiltä. Mutta se olis kyllä aivan turhaa vaivan näköä ja hukkaan heitettyä enerkiaa. Ei ne kumminkaan vastais mitään, ja jos vaivautuisivatki vastaamaan, ei ne mitään siitä osais sanoa. Korkeintaan, että näin ny vaan tapahtuu! Ja oo ilonen, ettei postaus sentään kokonaan hävinny!

Tämä on tietenki pikkujuttu kokonaisuuven kannalta. Mutta aatellaanpas, että käy vaikka vaan kerran päivässä kahtomassa, millasia postauksia on päivän aikana tullu. Jos sillon justiin sattuu joku ploki liihottelemaan pittiavaruuvessa teillä tietymättömillä, niin lukemata se jää aivan varmasti. Ei sillä, että ainakaan mun jorinani nyt mitään kuolematonta maailmankirijallisuutta olis. Kukaan ei menetä mitään, vaikka mun plokin soopa jäiski näkemätä. Mutta kumminki!

Mun tämänpäivänen meno on vielä menemätä. Kuhan saan tiskit tiskattua, lähen kalaa rillaamaan. Tai ainaki syömään. Uusia pottujaki on kuulemma tarijolla, nam!