Junamatkalla ja vielä kotiin tultuanikin mietiskelin huvikseni, miten löytörahat sijoittaisin, jos sattuisi käymään niin, ettei kukaan kyselisi niitä omikseen tulevien kolmen kuukauden aikana. Sellainen mahdollisuushan oli aina olemassa. Mitään pakkorahanreikää minulla ei juuri sillä hetkellä ollut, ja jos olisi ollutkin, en nyt siihen olisi voinut liitata, että rahat minulle joskus tulisivat. Niinpä lopetin turhat suunnittelut ja päätin odottaa lokakuuhun asti, jolloin voisin tiedustella rahojen kohtaloa poliisilta.

Heinäkuuhun osui vielä toinenkin talonpitovuoro, kun nuoriväki suuntasi matkansa Porin jatseille. Mutta mikäpä oli ollessa lämpiminä kesäpäivinä, kun saattoi siirtää vähäiset tekemisensä ulkosalle ja nauttia ihanasta elämästä omenapuun varjossa aurinkotuolissa istuskellen ja hyvää kirjaa lukien. Koira asettui usein lähistölle, ja kissatkin pyörähtivät silloin tällöin pihassa, jos ei muuten, niin ainakin ruokaa pyytämässä. Kanat sen sijaan oleilivat päivät metsikön suojissa ja iltaisin ne kukon komennossa siirtyivät jo hyvissä ajoin orrelleen.

Talon koira oli nyt vuoden vanha. Sillä oli jo pennusta asti ollut päälaellaan pari outoa pattia, toinen vähän toista suurempi ja eri puolilla päätä.  Eläinlääkärikin niitä oli katsonut, mutta todennut, etteivät ne  aiheuttaneet mitään toimenpiteitä, jos pysyisivät sellaisinaan. Jos muutoksia tulisi, asiaa tutkittaisiin enemmän.

Harva asia tässä maailmassa pysyy muuttumattomana, eikä toinen pateistakaan sitä tehnyt. Yhtäkkiä se alkoi kasvaa ja oli kohta jo kananmunan kokoinen. Liekö koira itse sitten sitä raapinut likaisilla kynsillään ja aiheuttanut jonkin tulehduksen, vai oliko jokin hyönteinen pistänyt siihen? Sitä ei voinut jäädä kauaksi aikaa miettimään, kun patti vain kasvoi.

Niinpä Samba-koira kiikutettiin eläinlääkärin pakeille, joka arveli, että kyseessä oli paise. Ei hänkään sen syntyhistoriaa osannut tarkemmin sanoa, mutta puhkaistava se oli. Kun se avattiin, tuli sieltä runsaasti mätää. Haavasta tuli aika iso, ja siihen piti ommella muutama tikki, joiden piti jotenkin sisältä päin lähteä parantumaan.

Samalla poistettiin toinenkin patti, josta tuli vetämällä kuin karvaa. Lääkäri oli kuulemma sanonut, että se voisi olla vaikka Samban "kaksonen", joka oli jäänyt kehittymättä ja koteloitunut Samban päähän. Erikoinen selitys, mutta kai tuollaistakin voi olla.

Samba sai kauluksen kaulaansa, ettei pääsisi raapimaan haavaa auki, sekä tietysti monenlaista troppia. Lääkkeitten annossa ei onneksi ole ollut koskaan mitään tuskaa, sillä ruuan perään ahneena Samba hotkaisisi vaikka elävän sammakon. Liikaa riehumista olisi vältettävä jonkin aikaa, ja liikkumisen pitäisi tapahtua hihnassa taluttamalla. Tikkien poistostakaan ei  tarvinnut huolehtia ja nyt jäimme vain odottamaan haavan paranemista.