Uudenvuodenpäivä mateli hitaasti iltaan. Miten se tuntuikaan niin pitkältä? Olin surullinen. Tunne johtui kai lähinnä siitä, että olin kuvitellut miehessä olevan sen verran miestä, että selvästi olisi ilmoittanut, ellei halua tavata. Kuvitelmani oli ollut väärä.

Lisäksi oli mieleeni nyt lopullisesti kylvetty epäilyksen siemen siitä, että mies vain pelaili kanssani. Hän leikki kissa-hiiri -leikkiä, joka ilmeisesti toi hänelle jonkinlaista sairasta tyydytystä. Olin vihainen itselleni, että asetuin tyhmäksi hiireksi, jota kissa jahtasi ja kiinni saatuaan heitti pois kuin märän lapasen. Mitä ihmeen kieroonkasvanutta minussa mahtoi olla, kun jatkuvasti lankesi tällaisiin ansoihin?

Illansuussa sain mieheltä sähköpostia. Tytär oli kuulemma juuri lähtenyt. Mies oli mukamas kovin pahoillaan, kun tapaamisemme oli peruuntunut. Niin kovasti oli myös hän sitä odottanut. Mutta kai minä ymmärsin, ettei yhteensattumille voinut mitään? Ne kuuluivat elämään. Ja lapset olivat kuitenkin ensimmäisellä sijalla miehen elämässä.

Totta kai ymmärsin. Ymmärsin erinomaisesti. Varsinkin sen käsitin, että oli olemassa miehiä, joiden kauniisiin lupauksiin ei kannattanut luottaa, koska niitä ei ollut tarkoitettukaan todesta otettaviksi. Niin että jos tässä nyt jotakuta sain syyttää, niin itseäni enkä ketään muuta. Mies oli laisensa. Hän leikki ihmisillä ja heidän tunteillaan. Jos minä olin niin tyhmä, että menin leikkiin mukaan, niin sitten se olisi vain kestettävä. Kukaan ei pakottanut minua yhtään mihinkään, ei tämä mieskään. Oma oli valintani, jos uskoin ja petyin ja kyynelehdin.

Mukavissa ja valoisissa tunnelmissa alkanut uusi vuosi oli siis heti alkumetreillä saanut pahan kolauksen. Mutta ei tässä auttanut jäädä tuleen makaamaan. Sellaiseen en ollut ennenkään suostunut. Kokosin itseni ja riensin taas deittipalstalle tutkailemaan, olisiko sinne uuden vuoden myötä ilmaantunut uusia potentiaalisia ehdokkaita.

Olihan siellä monenlaista, mutta en vielä edes ehtinyt paneutua uusiin profiileihin tarkemmin, kun vanha suola alkoi janottaa, ja mies alkoi taas huhuilla poterostaan minun suuntaani. Loppiainen oli tulossa. Koska se jo silloin, kuten nykyäänkin on omalla vanhalla paikallaan, se sattui keskelle viikkoa, ja antoi meille työtätekeville ylimääräisen vapaapäivän.

Mies siis otti yhteyttä. Miten olisi, vieläkö minua kiinnostaisi tapaaminen? Loppiainen tarjoaisi siihen oivan tilaisuuden, kun miehen teini-ikäinen poika, joka kyllä juuri sillä hetkellä sattui olemaan miehen luona, menisi silloin äitinsä hoteisiin, jossa varsinaisesti asuikin.

En luvannut mitään oikopäätä, sen verran olin opikseni uudestavuodesta ottanut. Mutta kun siinä illan kuluessa ahkerasti viestejä vaihdeltiin, vanha suola alkoi kuivata minunkin kurkkuani ja tunnelma taas kummasti välillämme tiivistyä, ja minä lupasin harkita asiaa. Eihän tuo mitään ottaisi, jos ei antaisikaan. Ei minulla muutakaan erityistä puuhaa vapaapäivänäni olisi, joten kai nyt voisin aikani kuluksi pyörähtää pienellä visiitillä. Ja totuuden nimissä on sanottava, että siihen malliin alkoivat poskeni hehkua miehen tekstiviestien seurauksena, etten uskonut vierailun toteutuessaan pelkäksi sunnuntaivisiitiksi jäävän.