Liisa heräsi uuteen aamuun iloisena ja hyvin levänneenä. Hän ponkaisi ylös sängystä kiireen vilkkaa, sillä illalla ennen nukahtamistaan oli hän yhtäkkiä muistanut, että totta kai pitäisi työpaikan väelle kihlajaisten kunniaksi kakkukahvit tarjota. Siihen aikaan illasta ei mikään leipomoliike enää ollut auki, joten suunnittelu ja kakkujen hankkiminen oli jätettävä aamuun.

Itse ei Liisa aikonut mitään ryhtyä leipomaan eikä toki olisi ehtinytkään. Liisan mielestä ei aatelismiehen kihlatun arvolle sopinut tarjota kihlakahveilla mitään kotikutoista känttyä tai kääretorttua. Parasta sen piti olla, mitä rahalla sai. Pekka saisi toimia maksumiehenä. Ei Liisa toki aikonut Pekalta rahaa tähän hätään pyytää. Sitä hän sentään ei olisi kehdannut tehdä, tai kehdannut ehkä olisi, mutta ei hän halunnut nyt olla Pekkaan missään yhteydessä.

Pekan aiemmin lähettämää rahaa oli vielä tilillä jäljellä sievoinen summa. Sen Liisa nyt käyttäisi ostamalla leipomosta parhaat täyte- ja voileipäkakut, mitä tarjolla vain oli. Tällä tavoinhan Pekkakin tavallaan pääsisi osalliseksi kihlajaiskahvituksesta, joskaan ei nyt itse ollut siinä pääroolissa, tuumi Liisa itsekseen Pekan tyhmyydelle hymähdellen ja omasta oveluudestaan jonkinlaista sairasta nautintoa saaden.

Suuri oli työtovereitten yllätys, kun Liisa tarjottavien kera ilmestyi töihin. Sormessa kiilteli kapea kultasormus ja koko Liisan olemus näytti jotenkin toisenlaiselta. Hyvin oli Liisa onnistunut pitämään kihlauksensa muilta salassa ja nyt yllätti heidät näin perusteellisesti.

Alkoi kova kysely ja tenttaaminen. Sitä Liisa oli toivonutkin, sillä nyt pääsi hän käytännössä kokeilemaan, miten tarina puri kuulijoihin. Hän aloitti kertomalla, missä sulhasensa oli tavannut. Pikkuhiljaa tuli kerrottua kaikki tähän asti kehitelty. Työpäiväkin onneksi alkoi olla lopuillaan, joten uusia käänteitä ei vielä tänään tarvinnut keksiä.

Vielä töistä lähdettäessäkin tuli moni työtoveri onnittelemaan ja kysäisemään jotakin. Liisa aivan hehkui. Eipä olisi uskonut, että satojen kilometrien päässä asuvasta surkuteltavasta Pekasta tällainen onnenpotku kehittyisi. Ehkei sittenkään kannattanut aivan täysin Pekkaa hylätä. Tästä saattaisi olla vielä monenmoista hyötyä. Aika näyttäisi, millaista.