Onneksi lumisade loppui, sää poutaantui ja ajokeli parani ainakin näkyvyyden osalta. Teillä oli kuitenkin lunta ja sohjoa jonkin verran, joten Pekan oli ajeltava kieli keskellä suuta välttyäkseen joutumasta Metsähallituksen puolelle.

Puolivälissä matkaa oli Pekan todettava, että hän myöhästyisi sovitusta tapaamisesta vähintään kaksi tuntia. Se harmitti, mutta minkäs teit. Pekka näpytteli puhelimen näyttöön Liisan numeron, ja kun tämä vastasi, selitti tilanteen. Liisankin asuinpaikkakunnalla oli tullut lunta oikein kunnolla, joten Liisa hyvin ymmärsi Pekan myöhästymisen syyn. Se ei haitannut Liisaa tipan tippaa. Nythän olisi muutama tunti vähemmän vietettävänä Pekan seurassa.

Iltapäivä oli jo pitkällä, kun Pekka viimein väsyneenä ajoi hotellin pihaan hänelle täysin vieraassa kaupungissa. Ensi töikseen huoneeseensa päästyään Pekka soitti Liisalle. Hän ehdotti, että Liisa saapuisi puolen tunnin kuluttua hotellin aulaan. Siihen mennessä olisi Pekka jo saanut pestyä matkapölyt itsestään, ja pariskunta voisi lähteä syömään. Pekkaa suorastaan heikotti, sillä hän ei ollut matkan aikana malttanut pysähtyä edes kahville.

Ehdotus sopi Liisalle hyvin, ja täsmälleen puolen tunnin kuluttua seisoi Pekka aulassa Liisaa odottamassa pukeutuneena uuteen pikkutakkiin, solmioon ja housuihin. Pekkaa jännitti niin, että hän aivan tärisi. Kädet hikosivat ja muutenkin tuntui hiki pukkaavan pintaan. Tämän tästä sujahti käsi taskuun tarkistamaan, että sormusrasia oli tallella. Pekka oli ajatellut pujottaa sormuksen Liisan sormeen heti, kun tämä saapuisi ja tervehdykset olisi vaihdettu.

Kauan sai Pekka hikoilla ja odottaa. Kaksikymmentä minuuttia myöhästyneenä saapui Liisa paikalle. Hän pyyteli vuolaasti anteeksi myöhästymistään selittäen sen huonon kelin syyksi. Sitä, miksi ei ollut ilmoittanut myöhästyvänsä, ei Liisa selittänyt mitenkään.

Vaikka Pekkaa vähän ärsyttikin moinen selittämätön myöhästely, päätti hän niellä kiukkunsa, kun nyt vihdoin sai tilaisuuden tavata Liisa. Hän tarttui Liisan vasempaan käteen ja pisti toisen kätensä takin taskuun poimiakseen sieltä sormuksen ja pujottaakseen sen Liisan vasempaan nimettömään. Suuri oli hänen tyrmistyksensä, kun hän käteen tartuttuaan huomasi siinä kiiltävän, sileän kultasormuksen.

Pekkaa alkoi pyörryttää. Matkan rasittavuus, ruuan puute, tilanteen jännittävyys ja nyt vielä järkytys Liisan sormessa kiiltelevästä sormuksesta saivat aikaan sen, että hänen silmissään sumeni, ja hänen oli kiireesti hakeuduttava istumaan. Oksettava olo alkoi velloa vatsassa, ja Pekka pyysikin Liisaa hakemaan hänelle vettä. Liisa lähti nopeasti veden hakuun, ja saatuaan lasillisen vettä niellyksi alkoi Pekkakin toeta huimauksestaan.

Liisalle hän selitti äkillistä kohtausta rasittavalla matkalla ja vähäisellä ravinnolla. Sormuksesta, sen paremmin taskussaan polttelevasta kuin Liisan sormessakaan kiiltelevästä ei hän puhunut sanan sanaa. Yhdessä päätettiin mennä oitis hotellin ravintolaan syömään, sillä ei Pekka jaksanut nyt enää muita ruokapaikkoja lähteä haeskelemaan…