Mutta palataan varsinaiseen asiaan, eli mieheen, jonka luona kävin saunomassa itsenäisyyspäivän tienoilla, ja jonka kanssa olin pitänyt yhteyttä siitä lähtien vaihtelevalla menetyksellä. Uudenvuoden vietin siis tyttäreni luona lomaillen. Mies oli töissä välipäivinä, mutta ennätti sentään aina silloin tällöin lennättää minulle sähköpostia, johon yleensä melko nopeasti vastasin. Varsinkin uudenvuodenaattona kävimme varsin vilkkaan ja tiivistunnelmaisen viestinvaihdon keskenämme.

Viestivaihto johti siihen, että mies tekstiviestien ja sähköpostien innoittamana kutsui minut kylään uuden vuoden ensimmäisenä päivänä. Kyseisen päivän aamuna olin vielä tyttäreni luona. Tytär oli kuitenkin illalla lähdössä lomamatkalle, joten minä joutaisin hyvin vierailulle, kunhan ensin kiirehtisin kotiin. Tytärkään ei hieman aikaistuneesta kotiinlähdöstäni pahastunut. Hänellä oli matkaseuranaan tätinsä, joten yhdessä he jäivät nyt odottamaan matkalle lähtöä.

Uudenvuodenpäivä valkeni kirkkaana ja aurinkoisena pakkaspäivänä. Autokin käynnistyi mukisematta, vaikka hiukan pelkäsin, miten mahtaisi käydä, kun minulla ei ollut mahdollisuutta kytkeä sitä lämmitystolppaan. Vieläkin muistan hyvin, miten iloisin ja odottavin ajatuksin huristelin kotiinpäin pitkin lumisia, mutta vielä melko autioita teitä. Uusivuosi tuntui alkavan paremmin kuin hyvin.

Olin virkeä kuin peipponen kesäaamuna ja rallattelin iloisesti siinä ajellessani. Tuhannet pienet perhoset tuntuivat tehneen pesänsä sisälleni ja nekin heräilivät siellä uuteen vuoteen ja uuteen päivään hiukan ihmeissään ja siipiään väristellen. Pitkästä aikaa herätti joku mies minussa tämänkaltaisia tunteita. Sydän hakkasi ja hengitys kiihtyi, kun vain ajattelinkin miestä ja hänen varmaa ja vahvaa olemustaan. Entäpä sitten yhdessä vietetyn yön muistot? Tunsin kuuman aallon lyövän ylitseni, kun ajatus kääntyi siihen suuntaan, ja hento punerrus nousi poskilleni.

Ilo läikähteli rinnassani. En minä tästä mitään elämänikäistä asiaa ajatellut, siihen siinä ei olisi aineksia. Mutta näillä kymmenillä ja tässä elämäntilanteessa en väheksynyt ainoatakaan mahdollisuutta, joka vähänkin herätti mielenkiintoani. Tässä oli nyt sellainen mies, joka sai sydämeni läpättämään tiukaan tahtiin, nosti punerruksen poskilleni ja sai ilon ja valon syttymään silmiini. Tämän miehen kanssa olisi mukava nautiskella elämästä ja sen monista ihanista antimista.

Olin aina ja varsinkin avioeroni jälkeen pitänyt periaatteenani sitä, että elämä on tarkoitettu elettäväksi, ei pelättäväksi. Sitä piti elää juuri sillä hetkellä, kun se eteen levittäytyi, ja oma rinta vielä elämisen merkkinä hengityksen tahtiin kohoili. Sitä piti elää myös niin, ettei koskaan myöhemmin tarvitsisi katuen ajatella tai sanoa: ”Miksi en silloin…?”