Sittemmin olen luopunut suuresta osasta kirjojani. Nuo edellä mainitut ovat hyllyyni jääneet, ja löytyyhän sieltä monia muitakin ”tärkeitä” kirjoja. Runokirjat ovat sellaisia, niistä en ole halunnut luopua. En myöskään ”Toivelaulukirjoista”, joita aikoinaan hankin vinon pinon. Musiikkiharrastuksen hiljalleen hiipuessa hiipui myös intoni hankkia uusia laulukirjoja. Nykyisinhän ”Toivelaulukirjoja” lienee julkaistu jo pitkälti kolmattakymmentä. Myös kaikki muut nuottini olen säilyttänyt, vaikka mitään en oikeastaan enää soitakaan. Jostain syystä vain tuntuu tärkeältä pitää niitä edelleen kirjahyllyn täytteenä.

Kirjahyllyni koko on myös vuosien saatossa pienentynyt huomattavasti. Kun nykyisessä elämäntilanteessani olen joutunut mahduttamaan siihen myös osan tyttäreni kirjoista, on se jokseenkin täysi. Tietenkin pienellä vaivannäöllä hyllyyn tulisi tilaa ja sieltä myös jotain löytäisi. Kun nykyisin etsin sieltä jotakin, käy lähes joka kerta niin, että joudun tyhjentämään melkein koko hyllyn, ennen kuin löydän etsimäni. Sitten survon kirjat takaisin entisestään pienentyneeseen tilaan, ja seuraavalla etsimiskerralla on edessä taas entisiäkin suurempi urakka.

Mikä sitten aikoinaan aiheutti kirjojenhävitysvimmani? Olinhan sijoittanut niihin paljon rahaa ja monet niistä olivat olleet minulle jotenkin tärkeitä ja merkityksellisiä, kun kerran olin ne hankkinut itselleni. Sen sai aikaan niinkin surullinen asia kuin pienen tyttäreni kuolema. Kun vähitellen aloin selvitä surustani, tuli kaikesta omistamisesta suuri painolasti. Halusin yksinkertaista ja selkeää elämää. Tuntui, että kaikesta ylimääräisestä on päästävä eroon.

Kirjoista oli helppo aloittaa. Muistan, miten kokosin niitä muovikasseihin ja vein sukulaistytöille luettavaksi sillä ehdolla, etteivät ne enää palaisi takaisin minulle. Eivät onneksi palanneet! Osan kirjoista möin kirpputorilla. Siihen aikaan kirjat tekivät siellä vielä kauppansa, kunhan hinnat olivat kohdillaan. Nykyisin lienee toisin.

Vaikka olen päässyt eroon tarpeesta hankkia jokin kirja omaan kirjahyllyyn, käy silti vieläkin toisinaan niin, että ostan jonkin kirjan. Usein se on tarkoitettu lahjaksi jollekulle tai sitten vaikka matkalukemiseksi itselle. Useimmiten haen kuitenkin luettavani nykyisin kirjaston laajasta valikoimasta tai luen jonkun toisen hankkiman ja suositteleman kirjan. Lainatut kirjat on aina helppo palauttaa eivätkä ne jää rasittamaan omia ahtaita säilytystiloja.

Lukeminen ja kiinnostus kirjoitettuun tekstiin tuskin koskaan kokonaan minulta jää unholaan, vaikka se viime vuosina onkin ollut vähän lapsipuolen asemassa. Lukemisen tilalle on tullut kirjoittaminen. Se aika, joka ennen kului kirjan parissa, kuluukin nyt itse tekstiä tuottaen. Kumpi tapa lienee parempi, en osaa sanoa. Kirjoittaminen antaa minulle enemmän tyydytystä nykyisin, mutta kyllä myös hyvin kirjoitetun kirjan äärellä viihtyy.