Kun työpäivä loppui, kiirehti Pekka joutuin kotiin. Ensin hän avasi tietokoneen katsoakseen oliko Liisalta tullut mitään viestiä. Työpäivä oli ollut niin kiireinen ja täynnä tulevan viikonlopun odotusta, ettei Pekka ollut ennättänyt edes postilaatikollaan piipahtaa. Mutta Liisa ei ollut kirjoittanut mitään.

Hiukan pettyneesti huokaisten sulki Pekka koneen ja ryhtyi siivoamaan kotiaan. Kovin perusteellista siivousta ei hän aikonut tehdä: sellaisen tekemiseen olisi kulunut vähintäänkin päivä, ellei useampi. Hän aloitti lajittelemalla pyykit ja laittamalla pesukoneen pyörimään. Sitten hän lajitteli roskat ja vei ne ulos jäteastioihin. Seuraavana tehtävänä oli tiskivuoren selvittäminen. Pekalla ei ollut tiskikonetta, joten tiskaamiseen kului aikaa.

Lähes kahden tunnin urakan jälkeen oli kaikki astiat tiskattu, pyykinpesu saatu aluilleen ja toimintastrategia tulevaa viikonloppua varten kehitelty Pekan päässä. Koti alkoi näyttää taas asuttavalta, ja siellä mahtui liikkumaan.

Pekka valutti keittimellä vielä hyvät kahvit ja nautti ne tuoreen pullan kera, jota kotimatkalla oli hakenut läheisestä leipomosta. Itseensä ja koko maailmaan enemmän kuin tyytyväisenä istahti hän sitten tietokoneen ääreen ja alkoi kirjoittaa Liisalle.

Kirjeestä tuli pitkä. Siinä Pekka osin kertaili jo aikaisempia ajatuksiaan, osin taas suunnitteli tulevaa. Vaikka Pekka suuntasi kirjeen Liisalle, oli se enemmänkin tarkoitettu hänen omien tuntemustensa selventämiseen. Liisan oli hyvä tietää, että Pekan tunteet eivät olleet vähentyneet piirun vertaa odotusaikana, pikemminkin päinvastoin.

Saatuaan viestin kirjoitettua tallensi Pekka sen lähettämättä. Hän aikoi ensin soittaa Liisalle ja sopia tarkemmin viikonlopusta. Vasta sitten lähettäisi hän viestin. Sillä vaikka Pekka yhtäältä oli varma, että tapaaminen nyt järjestyisi, lymysi jossain hänen ajatustensa takalaatikossa hienoinen epäilyksen varjo siitä, että kirjeen ensin saatuaan löisi Liisa luukut lopullisesti kiinni. Sitä riskiä ei Pekka halunnut ottaa, vaan tapaaminen oli varmistettava ensin. Ei hän uskonut Liisan voivan sitten enää treffejä perua, kun ne jo varmasti päivämäärää ja kellonaikaa myöten olisi sovittu.

Tällaisia Pekka pähkäili istahtaessaan sohvaan ja alkaessaan näpytellä puhelimen näyttöön Liisan numeroa…