Nyt oltiin siis ilman koiraa. Soile lähes vannoi, että uutta koiraa ei taloon tulisi. Hän ei halunnut itselleen enää sitä ylimääräistä työtä, jota lemmikin pito väistämättä aiheutti. Soilen tapauksessa ei kyse ollut pelkästä ylimääräisestä työstä, vaan Mikon syyttelevä käytös Soilea kohtaan, jos kaikki ei mennyt hyvin, oli henkisesti rasittavaa. Lemmikin pidonhan pitäisi olla stressiä lievittävää. Soilen kohdalla se oli stressiä lisäävää.

Tytär alkoi olla toisella kymmenellä, ja vaikkei hän koskaan ollut hoitanut perheen isoa koiraa tai ollut siitä vastuussa, alkoi hän nyt puhua, että haluaisi oman koiran. Asiaan oli varmasti vaikuttamassa pikkusisaren kuolema. Lapsi halusi jotakin, mitä helliä ja hoivata. Hän tunsi itsensä yksinäiseksi ilman sisarusta, jota niin hartaasti oli odottanut syntyväksi.

Kun tytär sitten yhden kesän kesämökillä oltaessa selasi koirakirjaa valikoiden sieltä itselleen sopivaa koirarotua ja esitellen erilaisia mahdollisuuksia äidilleen, heltyi Soile tuon hartauden edessä ja Mikolta mitään kysymättä päätti, että lapselle hankittaisiin koira. Ajankohtaa ei sen tarkemmin päätetty, mutta lupaus oli annettu ja se tulisi pitämään.

Ei Mikollakaan sitten mitään asiaa vastaan ollut, ja niin alettiin suunnitella uuden koiran ottoa. ”Suunnitella” tarkoitti sitä, että tytär kyseli tämän tästä, milloin äiti alkaisi soitella Kennel-liittoon ja ottaa selvää, mistä voisi kyseisen rodun pentuja ostaa ja missä niitä lähikulmilla olisi nähtävänä. Ennen tuota soittoa yhdessä mietittiin, millaista sitten kenties olisi, kun pentu viimein kotiin tuotaisiin.

Lopulta tyttären sinnikkäät kyselyt tuottivat tulosta. Soile tarttui puhelimeen ja aloitti tiedustelut. Sattui niin sopivasti, että aivan lähistöllä asui perhe, jossa oli peräti kaksi kyseisen rodun edustajaa. Kerran äidin ja tyttären pyöräillessä kaupungilta kotiin päin nuo koirat sitten tepastelivat omistajansa kanssa heitä vastaan. Siitä paikasta hypättiin alas pyörien päältä ja ryhdyttiin omistajaa haastattelemaan. Millainen rotu oli kotikoirana? Kuinka vanhoja koirat olivat? Pystyikö lapsikin tuon rotuista koiraa helposti hallitsemaan?

Kyselyt johtivat aikanaan tositoimiin, ja niin eräänä huhtikuisena lauantaina lähdettiin jo etukäteen varattua pentua katsomaan. Kaikki pennut olivat suloisia, mutta tytär valitsi jäljellä olevista pentueen vanhimman, hiukan pienikokoisen ja aranoloisen urospennun.

Kasvattaja oli antanut pennuille hienot, vieraskieliset nimet ja nimennyt ne vielä kutsumanimillä, jonka toki olisi voinut halutessaan vaihtaa. Vaikka tytär oli keksinyt pennulle omia nimivaihtoehtoa, jäi kasvattajan antama nimi kuitenkin sitten pennun nimeksi. Nimi oli naseva, sopivan pituinen ja kaikin puolin hyvä, joten mitäpä sitä muuttamaan.