Olipa kerran, kauan sitten virtuaaliyhteisö, jossa yksin oloon kyllästyneet naiset ja miehet hakivat seuraa toisistaan. Kaikki tapahtui tarkasti ja varjellusti nimimerkkien suojassa, joten arimmallakaan ihmisellä ei olisi pitänyt olla vaikeuksia uskaltautua nettideiteille vaikka aivan tuntemattomienkin kanssa.

Siinä sitä sitten deittailtiin vaihtelevalla menestyksellä, läheteltiin viestejä ja availtiin kuva-albumeja. Toiminta sai kuitenkin aivan uudenlaista vipinää, kun sivustolle avattiin bloginkirjoitusmahdollisuus. Silloin itsensä vähänkin sananikkareiksi tuntevat deittailijat saivat mahdollisuuden avata sanaisen arkkunsa ja päästää ilmoille kaikki ne vuosikausia, jopa vuosikymmeniä padottuina olleet tunteensa ja tuntemuksensa, jotka aina olivat suorastaan huutaneet ulospääsyä.

Alkuun oltiin vähän varovaisia tässäkin asiassa. Ensimmäisiä lähentymisen askeleita otettaessa ei sopinut nyt aivan päästää suustaan ulos kaikkea sitä, minkä sylki sinne sattui tuomaan. Parasta oli ensin vähän kuulostella ja katsastella, miten oma sanoma otettaisiin vastaan. Se olikin helppo todeta, sillä lukijoilla oli mahdollisuus myös kommentoida lukemaansa.

Kesäiset päivät kuluivat kepeästi omaa blogia päivittäessä ja toisten blogeja lukiessa. Kaikki oli auvoista ja hyvää…