Seuraavana aamuna jatkoimme matkaa Oulusta kohti Pallastunturia. Matkaa oli edessä ainakin saman verran kuin takana. Siinä ajellessamme otin taas puheeksi suhteemme ja sen epävarmuuden. Olin useasti sanonut miehelle, että hän tuhlasi aikaansa kanssani. Minulla nimittäin oli kaiken aikaa tunne, että mies elätteli suhteestamme aivan liian suuria toiveita. Minusta ei emäntää hänen talouteensa tulisi, vaikka tuhat vuotta vierisi.
Siinä samalla tuli käsiteltyä hiukan miehen eroakin ja tulevaisuuden suunnitelmia. Olin ihmeissäni, miten monet asiat miehen elämässä tuntuivat olevan aivan tuuliajolla ja käsittelemättä. Hän ikään kuin ajautui tilanteesta toiseen ottamatta koskaan itse kunnolla elämänsä ohjaksia omiin käsiinsä.
Taas kerran tein hyvin selväksi, että meidän ”suhteemme” veteli ehdottomasti viimeisiään. Tälle matkalle olin lähtenyt, koska olin sen luvannut jo aikoja sitten. En sitä sanonut ääneen, mutta olin varma, että tämä oli viimeinen yhteinen reissumme. Mitään lopullista päätöstä emme tässä tehneet, mutta minusta tuntui, että mies nyt ensimmäisen kerran oikeasti ymmärsi, että minä olin tosissani.
Suuren tapahtuman aikaan olivat majoituspaikat tietenkin kortilla, mutta me olimme varanneet majoituksen jo hyvissä ajoin keväällä. Paikka oli Vuontispirtin Tunturihotelli. ”Hotelli” oli kyllä aikamoista liioittelua, sillä huoneet olivat tasoltaan leirikeskus-tyyppisiä. Järvi sentään oli rannassa, eikä maisemia sopinut moittia. Pihasta pääsi suoraan vaellusreiteille.
Aikanaan oli Vuontispirtti varmasti ollut hieno paikka, mutta nyt pihapiirin rakennukset olivat ränsistyneet hoidon puutteessa. Aivan vieressä oli toinenkin joskus majoitusta tarjonnut yritys, mutta sen ovet olivat olleet kiinni jo vuosikausia ja ajan hammas oli iskenyt pahasti kaikkeen.
Alkuillasta saavuimme Vuontisjärvelle. Ilma oli kesäisen kaunis, suorastaan helteinen. Pariskunta, jonka mies oli lupautunut miesystäväni pariksi suunnistukseen, oli tullut paikalle jo edellisenä iltana. He olivat majoittuneet läheiseen mökkikylään. Kun kävimme heillä kylässä ja näimme hulppean mökin, tuntui oma vaatimaton ”hotellihuoneemme” varsinaiselta mörskältä. En nyt muista aivan varmaksi, mutta sellainen muistikuva minulla on, että mökkimajoitus olisi ollut jopa halvempi kuin ”hotelli”. Siihen aikaan kesästä ei matkailijoita ollut tungokseen asti, joten mökki kannatti vuokrata vaikka vähän halvemmallakin.
Itse suunnistus käytiin Pallastunturin maisemissa, jonne oli majapaikastamme matkaa noin 40 kilometriä. Käväisimme sielläkin illansuussa. Aika vaatimaton oli sekin paikkana. Mutta Pallastunturi taitaakin olla enemmän varttuneemman väen suosiossa, joten mikään menopaikka se ei ollut.
Hotelli Pallas, jonka ensimmäinen funkkistyylinen versio valmistui jo vuonna 1938, toimi sodan aikana saksalaisten sotilaiden lomanviettopaikkana. Lähtiessään Lapista vuonna 1944 saksalaiset viime töikseen räjäyttivät sen taivaan tuuliin. Kymmenen vuotta myöhemmin hotelli rakennettiin uudelleen hiukan alemmas rinteeseen.
Kommentit