Edellisenä juhannuksena, jolloin koira oli viettänyt ensimmäistä kesäänsä miehen talossa, olimme olleet saaressa miehen vanhempien seitsemänkymmentäluvulla rakentamalla kesämökillä. Mökkiä ei ollut käytetty vuosiin, joten sisälle hiirenpapanoitten sekaan majoittumista ei ollut voinut ajatellekaan. Sillonkin oli teltta pystytetty pihalle, kun ensin moninaisten valmistelujen jälkeen oli päästy niin pitkälle, että saareen oli päästy.

Yksi minua miehessä ärsyttävä seikka oli juuri se, että kun jonnekin menoa suunniteltiin, jäivät kaikki valmistelut lähtöhetkeen. Itse olen ripeäotteinen ja yleensä aina valmis jo hyvissä ajoin ennen lähtöaikaa. Siksi tuntuu rasittavalta odotella muita joka kerta.

Tälläkin kertaa olin kysellyt, oliko sen ja sen tavaran olinpaikka selvillä vai pitikö tavara peräti hankkia kaupasta. Niinhän siinä sitten kävi, että juomavesiastiaa ei löytynyt mistään, vaikka sellainen kuulemma piti talossa olla. Uutta oli lähdettävä hakemaan kaupasta vielä aattoaamuna, kun minä mielelläni olisin jo ollut matkalla saareen.

Sekin minua ärsytti, että tavaroista ei pidetty huolta. Ne jäivät lojumaan milloin mihinkin, ja kun niitä sitten olisi tarvittu, ei niitä tietenkään siihen hätään löytynyt mistään. Mutta mies oli suruton rahankäyttäjä ja marssi kauppaan ostamaan uutta, kun ei ehtinyt tai viitsinyt etsiä kyseistä tavaraa kotoa.

Minun pirtaani ei sellainen olisi sopinut, mutta koska en ollut ajatellut jäädä taloa emännöimään, en rasittanut itseäni joutavanpäiväisillä ajatuksilla ja huolehtimisilla. Omia rahojaanhan mies tuhlasi ja omat nurkkansa tarpeettomilla tavaroilla täytti.

Kello oli jo hyvän matkaa yli puolen päivän, kun lopulta pääsimme lähtemään venerantaan. Veneen mies sentään oli vienyt jo edeltä käsin rantaan, joten sen kanssa ei tarvinnut kauaa tuhrata. Aamulla sää oli näyttänyt hyvältä, mutta nyt alkoi taivaalle kertyä mustia ja synkkiä pilviä ja tuuli voimistui. Lähdimme kuitenkin matkaan, jota saareen oli kolmisen kilometriä.

Kovin avonaisia ja tuulisia merenselkiä ei sille kuitenkaan onneksi osunut, joten ajattelimme selviävämme, vaikka juuri rantaan saapunut venekunta vähän ihmettelikin aikeitamme ja varoitteli meitä nousevasta tuulesta ja ennustetusta myrskystä. No, tuollaisia pahanilmanlintuja maailmassa riittä, tuumimme ja lähdimme reippaasti puksuttamaan pikkumoottorilla keinuville aalloille.

Matka taittui hyvin, yltyvä tuuli ei juurikaan haitannut, ja sekä minä että koira olimme myös miehen tavoin kokeneita veneilijöitä. Pääsimme saaren suojaan ja rantauduimme, sillä laiturikin oli aikojen saatossa kokenut kovia, eikä venettä voinut kiinnittää siihen. Niinpä minä hyppäsin matalaan rantaveteen ja miehen ohjatessa vedin veneen maalle. Sitten vain köysi kiinni lähimpään puunrunkoon ja tavarat pois veneestä. Saatoimme asettu aloillemme.

Kuten sanottu, ei mökkiä ollut käytetty vuosiin, joskus vain piipahdettu siellä talvella hiihtäen tai kesällä veneillen. Minäkin olin käynyt siellä aiemmin niin kesällä kuin talvellakin, joten se oli minulle tuttu paikka. Minulla ei ollut aikomustakaan ryhtyä siivoamaan paikkoja, eikä se olisi hetkessä onnistunutkaan. Mökissä oli niin paljon pois heitettävää ja pestävää tavaraa, että sen siivoamiseen olisi mennyt viikko. Monet paikat kaipasivat myös korjausta. Muun muassa ulkorappusissa sai varoa, ettei jalka luiskahtanut läpi, kun niille astui.

Emme edes menneet sisälle, jossa tunkkainen ja ummehtunut haju tervehti tulijaa, ja hiirenpapanat levittivät sekaan omaa vinkeää tuoksuaan. Levittelimme tavarat ulos kiville ja muille tasaisille paikoille. Teltan mies pystytti myös pihamaalle. Sitten oli aika ryhtyä ruuanlaittoon.

Mies oli hankkinut uudenaikaisen retkikeittimen, trangian, jota nyt kokeiltiin ensimmäistä kertaa. Samoin oli hankittu pieni savustuslaatikko kalan savustusta varten avotulella. Sähkösavustintahan ei voinut käyttää, kun sähköä ei ollut käytettävissä. Onneksi mies oli tutustunut hiukan laitteiden käyttöohjeisiin etukäteen, Muuten olisi voinut olla vaikeuksia ruuanlaitossa tai se olisi pitänyt syödä raakana.

Olimme varanneet mukaan lohifileen, uusia perunoita ja salaattitarpeita. Muu onnistui hyvin, erityisesti perunoiden keitto trangialla, mutta savustaminen avotulella ei ollutkaan mikään läpihuutojuttu. Loppujen lopuksi juhannusaaton ateriamme koostui uusista perunoista ja salaatista. Kala savustui mustaksi käppyräksi, kun tuli oli liian kuuma ja myös savustusaika liian pitkä. Koira sai närkkiä hiiltyneitä kalanpaloja, ja yritimme me ihmisetkin syödä niitä kohtia, jotka eivät aivan pelkkää hiiltä olleet.

Lienee sanomattakin selvää, että savustuksen epäonnistuminen ei ainakaan kohottanut juhannustunnelmaa, joka muutenkin sään huononemisen myötä laski kaiken aikaa kuin lehmän häntä. Tuuli repi vimmatusti pihalle pystytettyä telttaa, ja sitten alkoi sataa.

Siinä vaiheessa minä olin saanut tarpeekseni saarijuhannuksesta. Ehdotin teltan kasaamista ja kotiin lähtöä. Ei nimittäin tuntunut mukavalta ajatukselta jäädä myrskyn vangiksi saareen, kun yöpymisolot olivat hiukan kehnonlaiset ja eväitten kanssakin oli niin ja näin. Toimimme ehdotukseni mukaan, ja vaikka merimatka pienellä veneellä hiukan pelottikin tuulen yhä yltyessä, meni kaikki lopulta hyvin ja pääsimme onnellisesti maihin.

Loppujuhannus meni lähinnä sisätiloissa veden ropistessa ikkunalaseihin. Taas olin nähnyt ja kokenut yhden erilaisen juhannuksen. Kokemus sekin, muttei varmasti kirjaudu mukavimpien kokemusten harvalukuiseen joukkoon.