Viime viikko oli rankka viikko. Isännän järjestämä suunnistustapahtuma olisi tulevana sunnuntaina, ja kaikki radat ja rastipaikat oli nyt viimeistään laitettava kuntoon. Alkuviikko otettiin löysemmin, mutta torstaina, jonka Isäntä vietti kotosalla, lähdimme metsään monenlaisten romppeitten kanssa. En välittänyt edes katsoa, mitä kaikkea Isäntä auton perään nosteli, vaan hyppäsin autoon omalle paikalleni, ja niin taas mentiin.

Isäntä taisi olla niin tohkeissaan radan laitosta, ettei paljoakaan seuraillut, missä minä liikuin. Onneksi hän ei sentään eksynyt minusta. Erään ison ojan kohdalla ei ponnistusvoimani riittänytkään ojan ylitykseen, vaan putosin hyiseen veteen. Siitä olin kyllä Isännälle vähän näreissäni. Olen sentään seniorikansalainen ja minulla lienee jokin vaikea sairauskin, vaikka päällisin puolin näytän melko hyväkuntoiselta.

Ei voi olla terveydelleni hyväksi, että mulin kylmissä kevätpuroissa. On eri asia, jos sää on lämmin ja keväinen. Silloin mielelläni pulahdan veteen vatsaani vilvoittamaan. Mutta voitte arvata, että oli melko kolkkoa nousta kylmästä vedestä ja rämpiä eteenpäin sateisessa ja koleassa säässä, kunnes kaikki rastiliput oli viety paikoilleen. Autolle palasin enemmän kuin mielelläni ja hyppäsin sisälle heti, kun Isäntä avasi oven. Onneksi lopun päivää sain loikoilla sisällä pehmeillä matoilla missä milloinkin halusin. Ja ruokapalvelu sentään pelasi moitteettomasti.

Lauantai-iltana pöllähti Rotta taloon. Hän oli taas tilannut saunomista ja halstrattua lohta iltapalaksi. Isäntä oli tehnyt jo salaatin valmiiksi, olin pannut merkille. Rotan jalka oli kipeä, joten hän ei lähtenyt minua enää viemään lenkille. Mutta olimme Isännän kanssa lenkkeilleet jo aiemmin päivällä, joten se ei ollut tarpeenkaan. Muuten minulle kyllä avattiin ovi tämän tästä, jotta pääsin koipeani nostelemaan. Se olikin paikallaan, sillä pissaa tuli aina, kun vain ulos menin. Koivennoston jälkeen oli tietysti asiaa vesikupille, jonka Rotta täyttikin tämän tästä.

Tapahtui muuten sellainen ihme, että minäkin katsahdin armollisesti halstratun kalan puoleen. Rotta tarjosi sitä minulle pienen, tähteeksi jääneen palan, vaikka olin jo syönyt iltaruokani. Kala olikin hyvää ja lopulta söin kaiken, mitä tähteeksi oli jäänyt. Jos tätä menoa jatkuu ja minulla elinpäiviä riittää, on myös minut otettava huomioon, kun arvioidaan kalaruuan riittävyyttä ruokakunnalle.

Kun ihmiset olivat saunoneet, alkoi Rotta puhua orrelle noususta. Hän oli aamulla jo lähtenyt Kaisan luona käymään ja oli ajamisesta väsynyt. Niinpä rauhoituimme kaikki hiljalleen yön viettoon. Minulle laitettiin taas luettavaa vesikuppini lähettyville. Hölmöjä nuo ihmiset! Enhän minä puolisokea koira mitään näe lukea yön pimeydessä. Joka tapauksessa arvostin elettä. Minusta ja viihtyvyydestäni selvästi välitettiin!