Muutaman hälytysäänen jälkeen Liisa vastasi. Pekan sydän taisi sykähtää pari ylimääräistä kertaa hänen kuullessaan Liisan äänen. Pekka aloitti kyselemällä Liisan kuulumisia ja kertoilemalla omiaan. Hän sanoi, miten iloiseksi oli tullut, kun tapaaminen nyt viimeinkin järjestyi. Kyllä hän ymmärsi Liisan kiireet ja huolen iäkkäistä vanhemmistaan ja näiden jaksamisesta. Ja mitä kaikkea epäonnea Liisalla oli ollutkaan menneitten viikkojen aikana! Hyvä kuitenkin, että ikävät asiat olivat väistyneet. Nyt saattoi Liisa katsoa valoisin mielin kohti tulevaa. Pekka olisi tästedes hänen tukenaan.

Tällaisia Pekka haasteli kuin ohimennen. Puheillaan hän kuitenkin yritti hiukan johdatella Liisan ajatuksia siihen suuntaan, että tämäkin käsittäisi, että he olivat luodut toisilleen. Jo se, että yhteys oli kestänyt, vaikkei vielä oltu edes tavattu, oli Pekan mielestä mitä suurin osoitus siitä. Ja entä sitten se, että Pekka tunsi oman rakkautensa syvenevän päivä päivältä?

Miten mahtoi olla Liisan laita? Pekan ymmärryksen mukaan täytyi Liisankin jotain tuntea, kun yhteydenpitoa kerran oli jatkanut. Kyllä Pekka rivien välistä oli lukenut ja tulkinnut, miten palavia tunteita Liisa häntä kohtaan tunsi. Liisan pidättyväisempi luonne ei vain sallinut kovin suurta tunteilla hehkutusta vielä tässä vaiheessa. Mutta Pekka koki asiat toisin. Hän oli välitön ja tunteellinen, herkkä luonnonlapsi, joka ei piilottanut tunteitaan, sen paremmin iloisia kuin surullisiakaan mihinkään sydämensä sopukoihin, vaan ilmaisi ne välittömästi kaikille.

Pekka puhua paasasi niin, ettei lainkaan pannut merkille Liisan vaitonaisuutta. Ja jos sen huomasikin, niin ajatteli Liisan vain olevan väsynyt, kun niin monenlaista koettelemusta oli viime aikoina kokenut. Sitten Pekka kysyi, joko hän perjantai-iltana voisi ajella Liisan luokse? Se ei olisi mikään ongelma, vaikka matka pitkä olikin.

Hän saisi helposti muutaman tunnin vapaata töistä, niin että voisi lähteä valoisaan aikaan ja olisi perillä hyvissä ajoin ennen yötä. Vapaan saamisesta hän ei ollut niinkään varma, kun jo kokonaisen koulutusviikonlopun oli saanut vapaaksi. Mutta mielessään Pekka arveli, että vetoamalla taas kihlajaisiin ja niihin liittyviin järjestelyihin vapaa kyllä järjestyisi.

Tietysti, jos se Liisalle paremmin sopi, voisi hän tulla vasta lauantainakin. Hän lähtisi aikaisin ajelemaan, niin sitten olisi koko iltapäivä aikaa tutustua ja seurustella. Ja kun etäisyys oli niin suuri, niin kyllä Pekka oli ajatellut ihan sunnuntaihin asti viipyä. Se ajatus taas poiki kysymyksen, missä Pekka yöpyisi.

Kaikkein mieluiten olisi hän yöpynyt Liisan luona, eri vuoteessa nukkuen, totta kai! Mutta ehkä se kuitenkin ensimmäisellä kerralla olisi liian tungettelevaa Liisan mielestä. Eikä Pekka itsekään oikein sen kannalla ollut. Sen verran vanhoillinen hän oli luonteeltaan.

Lopputulokseksi saatiin, että Pekka saapuisi Liisan kotipaikkakunnalle lauantaina puoleenpäivään mennessä, majoittuisi hotelliin ja Liisa tulisi häntä sinne tapaamaan. Yhdessä voitaisiin sitten ruokailla joko hotellin ravintolassa tai jossakin muussa hyvässä ruokapaikassa. Jos kaikki sujuisi hyvin, ja miksei sujuisi, voitaisiin tutustumista jatkaa vielä sunnuntaina ennen Pekan kotimatkaa.

Tällaisiin suunnitelmiin puhelu lopetettiin. Pekka oli aivan haljeta innostuksesta. Hänellä olisi vielä paljon tehtävää ennen lauantaita. Ensi töikseen hän kuitenkin lähetti Liisalle aiemmin illalla kirjoittamansa viesti. Sen lähetettyään tuli Pekalle tunne kuin hänen kohtalonsa olisi nyt sinetöity.

Seuraavana yönä hän näki unta, miten käveli Liisan rinnalla pitkin kirkon käytävää häämarssin soidessa ja kesäisen linnunlaulun kaikuessa sisälle kirkkoon sen avonaisista ikkunoista…