Pikkujouluherkut oli nyt nautittu, ja päätimme keittää kahvit hiukan myöhemmällä. Vaikutti siltä, että miehellä oli kova kiire pois keittiöstä, jossa hän ei voinut katsella televisiota. Siellä oli kuulemma juuri alkamassa ohjelma, joka miehen sanojen mukaan ”täytyi katsoa”.  Minulla ei ollut koskaan ollut tuollaisia ”pakko katsoa” -ohjelmia, enkä ihan käsittänyt miehen innostusta.

Yritti hän tietysti minuakin houkutella sitä katsomaan, mutta ruuat piti korjata pois pöydästä, eikä minua muutenkaan kiinnostanut ohjelma, jota en koskaan aiemmin ollut seurannut. Myöskään yhteisen ajan kuluttaminen passiivisena sohvalla istuen ja televisiota tuijottaen ei oikein vastannut käsitystäni hyvästä ja mukavasta koti-illasta. En ollut ajanut liukkaalla talvipimeällä tiellä liki sataa kilometriä päästäkseni katsomaan jotakin tiettyä televisio-ohjelmaa tai televisiota ylipäätään.

Mies palasi kiireesti television ääreen ja uppoutui taas täysin sen tarjoamaan maailmaan. Minä touhusin keittiössä niin pitkään kuin suinkin keksin siellä jotakin tekemistä. En kuitenkaan voinut sinne asumaan jäädä, joten kun pöytä oli siivottu ja astiat tiskattu, oli minun pakko palata olohuoneeseen, jossa ainakin takan kyljessä oli vähän lämpöisempää kuin muualla talossa.

Miljoonat ajatukset risteilivät päässäni, kun mietin, mitä tekisin seuraavaksi. Välillä istahdin sohvalle seuraamaan ohjelmaa joksikin aikaa. Sitten taas nousin levottomana ylös ja siirryin ikkunaan tuijottamaan sysipimeälle pihalle. Mies ei tuntunut huomaavan kasvavaa levottomuuttani. Hän eläytyi ohjelmaan eikä luonut silmäystäkään minuun päin.

Sitten sai tarpeekseni. Ilmoitin ykskaks, että nyt tämä tyttö kokoaa kamppeensa ja häipyy tästä huushollista talviyöhön. Mies heräsi kuin unesta ja ihmetteli, minne oikein aioin. Kotiini aioin, selitin miehelle kuin ymmärtämättömälle lapselle. En ollut ajanut sataa kilometriä lauantaiehtoona istumaan tuppisuuna miehen vieressä, jota näytti kiinnostavan enemmän televisio kuin minun seurani.

Yhtä paljon minulla oli mahdollisuuksia ajatusten vaihtoon omassa kodissani yksin kuin keinutuolissa ikäkulut Reino-tossut jalassaan kököttävän, puoliunessa olevan miehen kanssa. Kotona ainakin olisi lämmin ja jotain tekemistä, jos sitä kaipasin. Täällä istuin kuin orpo piru tyhjän panttina miehen tuijottaessa televisiota.

Kerroin miehelle ajatelleeni, että kun nyt yhdessä oltiin ja vielä miehen omalla reviirillä, niin nyt olisimme tutustuneet toisiimme kunnolla ainakin sanallisin keinoin ja miksei muutoinkin. Televisio ja miehen kiinnostus siihen häritsi pahemman kerran tätä tarkoitusta.

Nyt mies takertui mainitsemaani televisioon. Sen voisi kyllä sulkea, jos se siitä kiikasti. Vastasin, että kyse oli nyt kokonaan muusta kuin pelkästä televisiosta, joka kyllä myös häiritsi. Mutta ei minulla ollut halua tai tarvetta rajoittaa kenenkään televisionkatselua tai muitakaan mieltymyksiä. Tuntui vain aika kummalliselta, että monen viikon eron jälkeen, ja varsinkin, kun suhde oli vielä kovin orastavassa alussa, vei televisio ohjelmineen niin kovin suuren osan miehen huomiosta.

Minä tunsin olevani aivan väärässä paikassa väärään aikaan ja voisin kyllä poistua vähin äänin, jotta mies saisi rauhassa tehdä juuri sitä, mikä mukavimmalta ja rentouttavimmalta hänestä silloin tuntui. Sanoinpa vielä senkin, että tässä taisivat nyt kokonaan väärät ihmiset olla toisiinsa tutustumassa. Oli pelkkää ajanhukkaa yrittää kuluttaa aikaa samassa rakennuksessa oleillen, kun mitään yhteistä ei tuntunut olevan.

Sillä ajan kuluttamiselta alkoi tämä marraskuinen lauantai-ilta minusta vähin erin tuntua. Koko ajan kaihersi mielessäni ajatus, josko kohta jotain minuakin kiinnostavaa seuraisi illan ohjelmatarjonnassa. Mitä pitemmälle ilta kului, sen selvemmältä alkoi näyttää, ettei mitään sellaista ollut odotettavissa.