Elämä on ihimeellinen asia! Joskus tuntuu, että se vaan mennä junnaa eteenpäin samaa tympeää rataasa. Mitään ei tapahu, ja jos tapahtuuki, niin ei ainakaan mitään kivaa tai mielenkiintosta. Päivät seuraa toisiaan samanlaisissa harmaissa reunuksissa, eikä valon pilikahustakaan tunnu näkyvän missään.

Sitte toisessa kohtaa tapahtuu vaikka mitä, samana päivänäki! Ihan ku aurinkoki paistas koko ajan, ja vaikkei ny ihan sattus paistamaankaan, niin ainaki siltä tuntuu. Linnut lauleloo, ja ihiminen näköö ympärillään kaikenlaista sellaista, mitä se ei ennen oo huomannu, vaikka ne asiat oisivat olleet siinä maaliman sivu. Semmosina päivinä velatki on enempi saatavia, eikä ihimistä huoleta oikeastaan yhtään mikään. Elämä on ku silikkiä vaan!

Mulla on nykysin ja erityisesti tänään just tuommonen olo. Tietysti se vaikuttaa, että on loma eikä tartte hypätä ku rappikana kieli vyön alla aamulla töihin. On ilimollaki vaikutusta. Nyt on taas lämmintä ja mukavaa niin ku kesällä kuuluu ollaki. Mutta kyllä mää tänään aattelin, ettei mua  yhtään sajeilimakaan haittais. Sillon olis mukava kääriytyä vilttiin ja vetää vaikka villasukat jalakaasa ja olla vaan ja kuunnella sateen ropinaa.

Eilen ja tänään mulle on tapahtunu kaikenlaista mukavaa. Mää oon tavannu vanhan tutun, josta jo aattelin, etten enää ikään siitä mitään kuule. Uusiaki tuttavuuksia mää oon solominu, mutta niistä ei ny vielä tiijä, mihin ne johtaa vai johtaako mihinkään. Perästä kuuluu, sano torventekijä!

Mää nukun taas viime yönä tosi huonosti. No, ensinnäki mää menin myöhään orrelle, enkä sitte saanu kunnolla unta koko yönä. Aamulla olin sitte silimät ristissä, mutta emmää saanu aamustakaan nukutuks, vaan nousin ylös jo aikasi.

Ny joku tietysti kysäsöö, että mitäs mukavaa tuommosessa asiassa on. Eihän siinä itessään tietenkään mitään kovin mukavaa oo, mutta siinä on, että ku mua sitte jonku ajan päästä alako väsyttää vielä enemmän, mää vaan kömmin takasi sänkyyn ja vejin peiton korville. Ei ollu kiirettä mihinkään eikä pakkoa tehä mitään. Se oli kyllä oikeasti meleko autuaallinen tunne.

Oon mää miettiny sitäki, että onko se ihimisen omasta asenteesta kiinni, millaselta millonki tuntuu, ja luistaako asiat, niin ku on aatellu. Siihen tulokseen oon tullu, että osittain voi olla, mutta ei kyllä kokonaan. Joskus vaan kaikki loksahteloo paikolleen ihan iliman yrittämistä ja toisella kertaa ei auta, vaikka kääntäs maan ympäri. Sitte tietysti onnistuminen varmasti ruokkii hyvää tuulta ja epäonnistuminen pimittää taivaan täyvellisesti. Niin että siinä olis mun mielestä se ihimisen oma osuus.

Mää laitan tähän loppuun vielä yhen runon, ku se mun mielestä tähän niin hyvin sopii. Se ei oo mun omaa kynänjäläkeä. Emmää tiijä, kuka sen on kirijottanu, niin että en voi sitä nimeä tähän tökätä. Oma ei kumminkaa oo. Lainattu on jostaki. Mutta on hyvä.

 

”Tänään on päivä ottaa vastaan aurinko,

  sinisen taivaan syvyys.

 Tänään ympäröi lämpö ja hyvyys.

 Anna sateen huomenna tulla.

 Kohtaat sen mielellä uudistetulla.”