Saatuaan viestinsä Liisalle kirjoitettua paneutui Pekka tyytyväisenä yöpuulle. Pitkässä kirjeessään Pekka kuvaili tuntojaan ja kertoi lisää elämänsä yksityiskohtia. Puhelun jälkeen oli hänestä alkanut tuntua siltä, että Liisaan todella saattoi luottaa kaikissa, arimmissakin asioissa. Pekka oli sitä mieltä, että kun he sitten eläisivät yhdessä ja jopa ennen sitä, seurusteluaikana, ei heillä saisi olla mitään keskinäisiä salaisuuksia.

Hän toivoi, että Liisakin uskaltautuisi kertomaan hänelle kaikki mieltään painavat asiat. Yhdessä niitä olisi hyvä selvitellä ja niihin ratkaisua etsiä. Sellainen uskoutuminen ja avautuminen lähensivät Pekan käsityksen mukaan ihmisiä toisiinsa, joten Liisan ei nyt pitänyt lainkaan pelätä ja aristella omista asioistaan ja kokemuksistaan kertoessaan. Pekallakin oli elämässään monenlaista tapahtunut. Hän ei vähästä säikähtäisi.

 Pekka oli nyt saanut kuulla Liisan äänen ja hänen puheensa. Ne olivat kuulostaneet hänen korvissaan vielä kauniimmalta kuin hän oli osannut kuvitellakaan. Tosi asiassa Liisalla oli melko paha r-vika, s-äänteen lausui Liisa teinityttömäisesti lespaten, ja hänellä oli puhuessaan tapana nielaista sanan loput.

Kyllä Pekka nämä kaikki asiat huomasi ja pani merkille, mutta eihän kukaan mitään voinut tuollaisille asioille. Toisessa tilanteessa olisi Pekkaa kyllä ärsyttänyt varsinkin Liisan lespaaminen, mutta nyt oli hän niin rakastunut Liisan ulkoiseen habitukseen, ettei halunnut kiinnittää huomiota tuollaisiin pikkuseikkoihin. Oikeastaan ne hänen mielestään vain täydensivät ja paransivat Liisan muutenkin jo lähes täydellistä kuvaa ja olemusta.