Aamu valkeni sikäli kuin valkeni räntäsateisena. Koska meillä ei ollut tiedossa pitkää päivämatkaa, päätimme pitää sadetta kaikessa rauhassa ja lähteä seuraavalle noin 2,6 kilometrin taipaleelle vasta sään seljettyä. Puolen päivän jälkeen niin tapahtuikin, ja me suunnistimme kohti Rihmakurun kotaa, joka olisi viimeinen yöpymispaikkamme tällä vaelluksella.

Saavuimme siistille kodalle reilun tunnin taivalluksen jälkeen. Oli mukava asettua taas aloilleen. Tässä kodassa oli oikea kamina, joka takasi sen, että lämpö jonkin aikaa pysyikin kodan seinien sisällä. Kaikesta syömisestä oli minun vatsani mennyt Nammalakurussa aivan sekaisin, joten nyt kieltäydyin ehdottomasti illallisesta. Hyvin pärjäsin aamuun asti ilman ruokaa, sillä eihän päivän urakkakaan ollut ollut kovin kummoinen, vain vaivaiset kolmisen kilometriä.

Kodalla poikkesi taas vaeltajia lepäämässä ja ruokailemassa. Yksi heistä oli nainen, joka oli päiväretkellä ja pysähtyi hetkeksi lepäämään ja juttelemaan. Minusta erikoista naisen touhuissa oli se, että hän tuli kotaan kuulokkeet korvilla. Siinä jutellessamme hän kertoi, että hän vaeltaessaan kuunteli koko ajan musiikkia.

No, jokainen laillaan, mutta itsekseni kyllä ihmettelen moista vaellusta. Ainakin minä lähden vaellukselle nauttimaan juuri siitä rauhasta, jota Lapin luonto tarjoaa. En todellakaan kaipaa korviini mitään teknisesti tuotettua musiikkia, vaan luonnon äänet tai pelkkä hiljaisuus riittävät mainiosti. Edes kotioloissa en kulje kuulokkeet korvilla eikä tulisi kyllä mieleenikään lähteä Lappiin musiikkia kuuntelemaan!

Rihmakurussa yöpyi meidän lisäksemme neljä muuta ihmistä, ja ulkona oli vielä pari telttaa. Toisessa teltassa asusti tutkija, joka meitäkin oli haastatellut väitöskirjaansa varten, ja toisessa eräs yksin vaeltava nuori nainen, johon myös olimme tutustuneet Nammalakurun autiotuvalla.

Yöllä oli taas ollut pakkasta. Sää oli poutainen, kun varovasti laskeuduimme kodalta alas ja lähdimme reissun viimeiselle osuudelle kohti Pallasta. Ensin oli nousua vajaat viisi kilometriä avotunturissa, sitten laskeutumista hiukan vähemmän. Olimme suunnitelleet poikkeavamme myös Himmelriikillä eli Taivaskerolla, mutta sää muuttui niin sumuiseksi, että jätimme sen tällä kertaa väliin. Minua se ei haitannut, sillä olin käynyt siellä aikaisemmin, kun olin miesystäväni seurana tunturisuunnistuksessa Pallastunturilla.

Kun aloimme lähestyä Pallashotellia, alkoi ihmismassoja oikein vyöryä meitä vastaan. Päiväretkeläiset olivat tulleet monen linja-auton voimin vaellukselle. Useimmilla oli tavoitteena Himmelriiki, mutta oli joukossa heitäkin, joiden päiväretki oli pitempi. Meillä siinteli jo loppu silmissä, joten matka taittui todella nopeasti.

Kyllä tuntui mukavalta, kun viimein saavuimme Pallashotellin piha-alueelle. Yli viidenkymmenen kilometrin matka oli takana, ja mieli oli todella hyvä, kun urakasta olimme selvinneet ehjin nahoin. Taisin tuolla aiemmin kehuskella, etten ole saanut jalkoihini rakkoja kuin ensimmäisellä vaelluksella. Sepä ei olekaan totta. Pari rakkoa tuli nytkin varpaisiin, mutta ne olivat sen verran pieniä, etteivät haitanneet juuri mitenkään. Eikä niitä tarvinnut parannella viikkotolkulla vaelluksen jälkeen.

Mutta vielä ei ollut taival lopussa. Olimme varanneet majapaikan seuraavaa yötä varten muutaman kymmenen kilometrin päästä. Hotellin vastaanoton virkailija tilasi meille taksin, joka sitten kyyditsi meidät sinne. Kuulimme myös, että hotellinkin ovet suljettaisiin kuluvan viikon jälkeen. Varauksia ei ollut, ruska-ajan sesonki oli ohi!

Viimeinen majapaikkamme oli pieni perheyritys. Saimme mukavan siistin huoneen ja saunaankin pääsimme parin tunnin odottelun jälkeen. Se oli kyllä yksi reissun kohokohtia. Uimaankin olisi voinut pulahtaa suoraan saunasta, mutta sen verran kylmää oli vesi, että sen jätimme väliin. Kuukkelit kurkistelivat meitä taas uteliaina, kun saunoimme ja kävimme välillä terassilla vivoittelemassa.

Minulle ei edelleenkään ruoka maittanut, joten illallisestakaan ei tarvinnut sen kummemmin huolehtia. Huoneessa oli vedenkeitin. Sillä lämmitimme kahvivettä ja näykimme vielä loppuja eväitä. Niitä oli tullut otetuksi mukaan aivan liikaa, joten kotiin kannettavaakin oli.