Kesän kääntyessä syksyä kohden alkoi suden suunnalta kuulua taas enemmän vaimeahkoa ulvontaa. Tekstiviestejä tuli silloin tällöin, erityisesti perjantai-iltapäivisin. Jaa-has, tuumaili Punahilkka mielessään. Susi olisi kaikesta päätellen kaivannut viikonloppuseuraa tai ainakin tämä halusi saada Punahilkan kiinnostumaan, jotta voisi sitten ilmoittaa, että valitettavasti pennut taas kerran estivät suden niin kiihkeästi kaipaaman ja odottaman Punahilkka-tapaamisen.

Punahilkkaa ei susi enää tempuillaan petkuttanut. Aina kun susi otti yhteyttä tapaamista ehdottaen, oli Punahilkka, totta kai kiinnostunut myös, mikäli hänen aikataulunsa sen salli. Usein hän kuitenkin oli ennättänyt sopia viikonlopuksi jo jotakin muuta, sillä susi piti tietenkin huolen siitä, että tapaamisehdotukset tulivat tarpeeksi myöhään, jolloin Punahilkka varmasti oli jo viikonloppusuunnitelmansa lyönyt lukkoon, eikä tavoilleen uskollisena peruisi sellaista, minkä jonkun muun kanssa oli sopinut. Näin toimien pääsi susi joka kerta ikään kuin pälkähästä: hän oli ehdotuksensa tehnyt, Punahilkka oli se, jolle taaskaan ei tapaaminen sopinut.

Kohta vuosi oli kulunut suden ja Punahilkan ensitapaamisesta. Susi otti taas yhteyttä ja muisti kyllä merkkipäivän tehden jälleen kerran epämääräisiä tapaamisehdotuksia. Punahilkka ilmoitti olevansa varattu jokaisena viikonloppuna harrastustensa takia, ja totta se olikin. Yksi päivä olisi kuitenkin sellainen, että silloin sopisi Punahilkan ajaa huristella sudenpesään ja mielellään hän sen tekisikin. Susi ei ottanut asiaan oikein mitään kantaa, mikä ei Punahilkkaa lainkaan yllättänyt. Kaikenhan piti olla mahdollisimman epämääräistä ja epävarmaa ehkä, jos, kenties –tyyliin.

Kyseistä päivää edeltävänä viikonloppuna susi alkoi lähetellä tekstiviestejä. Punahilkka oli maailmalla ja puhelin oli hänellä äänettömällä, joten hän ei tiennyt suden viesteistä mitään, eikä siis voinut niihin vastata. Vasta illalla huomasi hän viestit. Silloin niitä oli jo kolme kappaletta.

Ensimmäisessä kyseltiin Punahilkan mahdollisuutta vierailla jossakin välissä sudenpesässä. Muutaman tunnin päästä oli tullut seuraava, jossa susi ilmaisi pahan mielensä siitä, ettei Punahilkka vaivautunut edes vastaamaan. Ja vihdoin muutaman tunnin kuluttua vielä viesti, jossa susi loukkaantunein äänenpainoin ilmoitti jättävänsä Punahilkan nyt rauhaan. Susi ei tuppautuisi väkisin Punahilkan seuraan, kun ei näyttänyt toivottu olevan.

Ei Punahilkka toki tällaiseen malliin ja väärinkäsitykseen halunnut tilannetta jättää. Hän tekstaili sudelle viestin, jossa kertoi nähneensä viestit vasta äskettäin ja siksi vastauksia ei ollut tullut. Edelleen tähdensi hän, että vasta viikon päästä olisi hänellä mahdollisuus sutta tavata, jos tätä vielä silloin kiinnosti. Tälläkin kertaa viestittely päättyi molemminpuoliseen yhteisymmärrykseen. Asiaan luvattiin palata.

Mutta kuinkas kävikään…?