Puheena olevan viikon postauksista on jäljellä enää kolme. Ensimmäisessä niistä UPK kyseli erään pihassaan kasvavan pensaan nimeä. Mukana oli kuva ja selostus kasvutavasta ym. asiaan kuuluvaa. Taas löytyi viisautta monenlaista. Aluksi kommentoijat halusivat nähdä pensaan jopa syömäkelpoisia marjoja tuottavana, mutta lopulta kai tultiin siihen tulokseen, että kyseessä sittenkin oli myrkyllinen lajike.

VRK oli taas etunenässä jakelemassa tietoaan, onhan hän Kärpäsen nykyisen tietämyksen valossa oikea viherrakentamisen ja varmaan siinä sivussa myös kaikenlaisen muun rakentamisen asiantuntija. Ja saahan sitä muutenkin tietonsa, joko googletetun tai googlettamattoman julki tuoda, vaikkei se aina ihan kaikilta yksityiskohdiltaan täsmäisikään. Pääasia on yrittää olla vakuuttava. Ja seuraavaksi tärkeintä on olla myöntämättä virhettään. Edellä mainittu ei kuulu Kärpäsen periaatteisiin, mutta monen muun periaatteisiin näyttää kyllä kuuluvan.

Kärpänen on useinkin pohtinut tällaisen ”yhteisblogin” tarkoitusta. Eihän se sille vähimmässäkään määrin kuulu, kunhan ajankulukseen asiaa tuumailee. Mutta seuraava postaus osoitti, että sitä voi käyttää monenlaisiin tarkoituksiin. RR oli asettanut esille kauniita saviastioita, joita hän talouttaan kohentaakseen oli myymässä pois. Sääli oli niistä luopua, isovanhempien perua olivat, mutta tällä hetkellä säilytyspaikka oli jossain kaapin takanurkassa. Parempi siis muuttaa rahaksi, jos joku vain ostaisi.

Kommentoijat pitivät RR: n hintapyyntöjä kovin alhaisina ja kertoivat, mitä tuollaisista harvinaisuuksista oikeassa paikassa ilmoittamalla voisi saadakaan. Tarina ei kerro, saiko RR aarteensa kaupaksi, vai täyttävätkö ne yhä hänen hyllyjään.

Viikko päättyi puusta pudonneen AMP: n kuvapostaukseen. Hän oli matkoillaan villihanhien maassa (Kärpäsen huom!) nähnyt, kuinka sadat isot muuttolinnut suuntasivat kohti etelää suurina parvina ja auroina. Samanlaisia havaintoja olivat tehneet muutamat muutkin lintukotolaiset.

Samassa postauksessa AMP kertoi suuresta uhkaavasta ympäristökatastrofista itäisessä Suomessa. Kärpäsestä oli hauskaa panna taas merkille se asia, että kun joku otti esille hiukankin vakavamman tai ”asiallisemman” asian, häipyivät kommentoijat kuin tuhka tuuleen. Kellään ei tuntunut olevan asiasta minkäänlaista mielipidettä.

Jopa jotkut yhteisön omat jäsenet olivat joskus kritisoineet sitä, että kaikenlainen ”humpuuki” (Kärpäsen huom!) sai kyllä kommentoijat liikkeelle, mutta oikeista asioista ei haluttu keskustella. Vaikka onhan se tietysti niin, että kuva-arvoitukset ja letunpaisto ovat sopivan kevyttä ja helppoa ajatustyötä useimmille, ja mikäpä siinä. Saahan se näin ollakin, miksei saisi?

Seuraavalla viikolla saatiin postaussaldoksi yhdeksän. Viikon aloitti PPHH, joka ihmetteli jo pitempään vallinnutta hiljaiseloa. Samanlaisia ihmetyksiä nousi esiin yhteisön omassa piirissä säännöllisin väliajoin, kun milloin kelläkin oli aikaa pysähtyä ”perimmäisten” kysymysten äärelle. Turha on siis väittää, että tällaista henkeä jostakin yhteisön ulkopuolelta lietsottaisiin, vaikka ainahan kaikkea väittää voi. Se, onko väitteissä mitään perää, on kokonaan toinen juttu (Kärpäsen huom!).

Menoa ja meininkiä vilkastuttaakseen heitti PPHH näkösälle kuva-arvoituksen, joka taatusti sai väen liikkeelle, olihan se niin monet kerrat nähty. Arvoitus oli kovin ”sinnepäin”, luultavasti tarkoituksellisesti, ja keräsikin jos millaisia vastauksia. Muutamista näki heti, että synapsit olivat liikehtineet kovin verkkaisesti pääkopassa vastausta mietittäessä. Mutta kaikilla oli osallistumisoikeus, totta kai, ja vilkkaasti sitä myös käytettiin. Ehkä osallistumaan houkutteli myös PPHH: n kysymys siitä, mikä hiljaiselon aiheutti. Muutkin kuin ”vakituiset” arvailijat lähtivät nyt mukaan.