Olen aina sanonut, että unelmilla on taipumus toteutua. Uskon siihen edelleen vahvasti. Mutta usein unelmien eteen joutuu tekemään töitä. Toteutuessaan ne sitten palkitsevat meidät ruhtinaallisesti. Tänään alkaa toteutua eräs elämäni unelmista. Se sai alkunsa liki neljännesvuosisata sitten melko erikoisesta asiasta.

Olin silloin vasta muutamia vuosia aiemmin muuttanut nykyiselle kotipaikkakunnalleni, mennyt naimisiin, ja ensimmäinen tyttäremme oli syntynyt keväällä. Olin äitiyslomalla hoidellen tytärtämme. Asuimme uudessa, mieheni rakentamassa omakotitalossa, jonka pihaa mielelläni hoitelin ja laitoin kuntoon.

Oli syksy. Jostain olin saanut päähäni, että savipitoiseen pihaamme pitäisi saada maanparannusaineeksi multaa. Soittelin eri paikkoihin kysellen sopivaa multaa. Sitten luin lehdestä ilmoituksen, että läheiseltä turvesuolta sai ostaa turvetta. Minäpä oitis kysymään asiasta tarkemmin.

Niin siinä sitten kävi, että takapihallemme muutaman päivän päästä kipattiin turvekuorma, josta sivumennen sanottuna tuli vuosien myötä varsinainen murheenkryyni. Eihän turve sellaisenaan ollut ollenkaan sopivaa maanparannusainetta, vaan melkoista höttöä, joka ei imenyt kunnolla vettä, ja jota oli todella hankala saada sotketuksi tiukan saven sekaan.

Mutta siellä turvekasa nyt kökötti pihamaan laidalla ja odotti silloin vielä toiveikasta puutarhuria. Vuosien saatossa kasa hupeni, mutta saattaa sitä vieläkin olla jäljellä pieni kökkäre talon uusien omistajien ilona tai riesana.

Itse turve on kuitenkin tässä asiassa sivuseikka. Mies, jonka kanssa turvekauppoja tein, jutteli kaikenlaista. Sivumennen puheen lomassa hän mainitsi asian, josta tänään toteutumisensa alkava unelmani heräsi eloon. Tuon hetken jälkeen ei unelma ole jättänyt minua rauhaan. Joskus se ollut mielessäni kirkkaampana, joskus himmeämpänä, mutta unohtanut en sitä ole.

Niin, unelmilla on taipumus toteutua. Me kaikki tarvitsemme unelmia. Toiset niistä toteutuvat, toiset eivät, mutta ilman unelmia elävä ihminen elää vain puoliksi. On olemassa unelmia, joista jo niiden syntyessä tietää, etteivät ne koskaan toteudu. Mutta nekin ovat tärkeitä. Niitä tarvitaan, sillä niiden antamilla voimilla jaksaa synkkänä päivänä ponnistella eteenpäin.

Oikein tärkeän unelman kohdalla ihminen alkaa oikeasti tehdä työtä unelmansa toteutumisen eteen. Työ voi kestää vuosia, ja unelmoija voi matkallaan kohdata monia esteitä. Mutta jonakin päivänä muuttuu unelma todeksi. Silloin tietää, ettei ponnistellut turhaan.

Ystävät, unelmoikaa! Se kannattaa aina.